Vegaanihaaste Thaimaassa

päivis: Otsikkovalintaa ei kannata ymmärtää niin, että thaimaalaiset olisi haastettu ryhtymään vegaaneiksi kuukauden ajaksi, kuten meillä Suomessa on viime vuosina totuttu tekemään. Tässä tapauksessa haaste tarkoittaa samaa kuin haasteellinen. On tosi haastavaa onnistua saamaan eteensä ruokaa, josta voi sanoa, että se on vegaanista. Puhumattakaan siitä, että ruoasta vielä saisi kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Proteiinista puhumattakaan.

En missään nimessä halua kuulostaa valittajalta tai thaimaalaisten olosuhteiden mollaajalta, vaikka tämä ruokaharmitus usein toistuukin blogeissani. Minusta on hienoa, kun muut ihmiset ovat löytäneet täältä maittavaa ruokaa, joka minulle ei sovi, koska siihen valitettavasti kuuluu aina lihaa, kalaa tai muita meren eläviä. Moni tuntuu suorastaan rakastavan thaimaalaista ruokaa.

On tietysti oma vikani, että jätin viime vuoden kesällä ruokavaliostani pois myös kananmunat ja maitotuotteet, joita laillani ehkä suurin tai ainakin suuri osa kasvissyöjistä käyttää. Mutta ei sopivan ruoan löytäminen ennen tuota muutostakaan ihan helppoa ollut. Tai oli helppoa, jos suostui tyytymään kolmeen tai neljää perinteiseen thaimaalaiseen kasvisruokaan. Mutta ne ruoat on nyt syöty niin moneen kertaan, etten enää oikein jaksa edes ilahtua, vaikka saisinkin eteeni hyvin maustetun annoksen kypsennettyjä kasviksia (fried vegetables). Se on annos, joka löytyy lähes jokaisen kuppilan ruokalistalta.

En ole koskaan pitänyt siitä, että kasvisten oikea kypsyysaste olisi al dente eli kovan kypsäksi keitetty. Minusta vain on mukava syödä kunnolla pehmenneitä juureksia ja muita kasviksia. Mutta tuo al dente tuntuu olevan jokaisen yksinkertaisemmankin näköisen kuppilan kokin tiedossa ja kuuluvan hänen osaamiseensa.

Kotimme lähelle avattiin äskettäin pieni ruokaravintola, jota piti tietysti käydä testaamassa. Olihan sinne palkattu apunaiseksi myös meille tutuksi tullut, Seven Seasin entinen siivooja. Neuvottelun ja muistivihkooni thaiksi kirjoitetun, kasvissyöjää tarkoittavan sanan avulla sain tilattua annoksen kookoskeittoa.

Sopassa oli noita al dente -kasviksia, mutta sen lisäksi ainakin puolet pureskeltavasta syötävästä oli niin kovaa, etten millään ilveellä olisi onnistunut syömään niitä. Annos oli silti täyttävä. Luulen sen johtuneen kookosliemestä. Mutta kovat kasvin osat jäivät mietityttämään. Oliko ne oikeasti tarkoitettu syötäviksi?

Eilinen lounaani oli kai jonkinlainen pohjanoteeraus maidottomasta ja kananmunattomasta kasvisruoasta. Vaikka se periaatteessa vegaaninen olikin, on väärin sanoa, että sain vegaanista ruokaa. Ruokalistan laatija ei varmasti ollut kuvitellutkaan, että joku kokoaisi lounaansa salaatista, jossa on vain kurkkua, tomaattia ja selleriä sekä tilaisi sen rinnalle annoksen valkoista riisiä, johon asiakas makua tuomaan lorauttaisi tuhdisti mietoa chilikastiketta.

Voi kai arvata, että tuollaisen lounaan jälkeen ei mennyt kuin pari tuntia, kun olin taas nälissäni. Onneksi olin kotona ja löysin jääkaapista kaksi isoa perunaa. Kuorin ja siivutin ne ja paistoin niistä öljyssä rapsakan annoksen. Lounaasta jäänyt paha mieleni oli hetkessä kadonnut.