Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 8. helmikuuta 2019

Ravintola Helmi ja oheispalvelut

jormas: Jomtien Thaimaassa lienee osa Pattayan kaupunkia. Ainakaan sillä ei ole omaa hallintoa, josta päättelen näin. Mutta tästä, kuten monesta muustakin asiasta suomalaisten keskuudessa on yhtä  vankka yksimielisyys kuin Finnairilla lentämisestä.

Jomtienilla on myös oiva ruokaravintola Helmi, jossa on maultaan yksi parhaista suomiruuista, josta ei tietenkään olla yhtä mieltä. Eikä kuulukaan, sillä makuja ja mieltymyksiä on monia. Toki monia muitakin loistopaikkoja on, joista saatan niistäkin kirjoittaa joskus.

Ja yhtä mieltä ei olla Helmen isännästäkään. Joka kylläkin on mielestäni kelpo veikko. Jolla joskus kierrostenrajoitin laittaa jarruja korvien väliin. Sen ymmärrän, sillä joskus on tupa täynnä ja liian moni haluaa silloin yhtä aikaa osansa nimenomaan isäntä Petri Revosta.

Jos en tuntisi häntä niin hyvin, saattaisin joskus polttaa käämini minäkin. Ja poltakin, kun hän haluaa, kylläkin hyvällä, tulla säätämään viikottaista tietokilpailua, jonka pidän. Viimeksi ojensin kesken kisan miehelle mikrofonin ja sanoin, että etköhän jatka sitten itse tästä. No, jatkoinhan minä. Ja kun pöly laskeutui, oltiin taas kavereita.

Mutta se on saletti, että niin syvällä ei sieluni sopukoissa kateus istu, etten osaa bahteistani kiikuttaisi nimenomaan suomalaisyrittäjille. Vaikka kaikki ei aina olisikaan aivan mieleni mukaista.

Kun heivasin vastuunkannon Pattaya Suomi-Seuran monivuotisena varapuheenjohtajana, on kantapaikaksi tullut mainittu Helmi. Siellä luuhatessani kerron kysyville tietämystäni Thaimaasta ja varsinkin Jomtienin seudulta. Ravintola voi siis olla kantapaikka, vaikka ei joisi viinaakaan.

Helmen Petri Revostakaan kaikki eivät siis ole yhtä mieltä. Mutta hänen tietämyksensä seudulta on valtava, jota hän mielellään jakaa oheispalveluna. Varsinkin, jos samaan aikaan pyytäjiä ei ole toistakymmentä.

Petenkin luonteessa on monta puolta, mutta ilkeyttä en sieltä rassaamallakaan löydä. Tiukan paikan tullen hän onkin jeesannut monia neuvoja ja apuja tarvinnutta.

Tänään oltiin menossa esimerkiksi Neljän Kuninkaan Saunalle. Mutta meno oli tyssätä alkuunsa, kun mies muisti vuokranneensa omankin skootterinsa. Ja satavarmasti tiedän, että ei rahanahneuttaan (no, ehkä vähän) 😅. Vaan siksi, että Pete ajatteli kaverin tarvitsevan pyörää häntä enemmän.


Saunalla istuin yhdessä vaiheessa tarinoimassa hänen kanssaan lämpimässä altaassa. Ja pian huomasin puhuvani yksin kuuroille korville. Pete oli nukahtanut altaaseen. Silloin ajattelin, että kaikki on miehellä pelissä ja annoin viimeisetkin epäkorrektisuudet anteeksi. Minulle on nimittäin aina riittänyt, kun näen jonkun yrittävän parhaansa.

Niitä Helmen ja Peten oheispalveluja on lähde yksilöimään vuokra-asuntojen ja ajoneuvojen vuokrausten lisäksi. Mutta niitä löytyy, joita tarvitsijan kannattaa kysellä ikään kuin suitsait tai vaivihkaa. Itse takaan Peten puolesta vain asialliset vastaukset.

1 kommentti:

Maunuarts kirjoitti...

Kiitokset näistä ajatuksista ja monista hetkistä & tarinatuokioista teidän molempien kanssa joulu-tammikuussa. Silloin näin, kuinka Pete laittaa itsensä 24/7 täysin likoon jotta homma toimii. Siinä suosion salaisuus. Respekt.