Yksin kotona

päivis: Olen viime aikoina kirjoitellut ehkä vähän liikaakin yöllisistä ja muistakin taksiajoistani, joten välillä voi kai vähän miettiä tekemisiäni, kun olen yksin kotona. Onko se sitä, kun käyn täällä vain nukkumassa?

Työvuorojen välillä, jos niitä on kaksi tai kolme perättäisinä päivinä, en kauheasti jaksa enkä viitsi tehdä mitään. Kun aamupäivällä herään, aina liian aikaisin, alan jo mielessäni valmistautua töihin lähtemiseen. Korkeintaan saatan kantaa takan viereen polttopuita. Se käykin ainakin osittain päivän kuntosuorituksesta. Ja otan päiväunet, tai vähintään yritän tehdä niin.

Tätä kutsutaan usein oudoksi valoilmiöksi. Tänään aamupäivällä

siihen tuli taas pitkästä aikaa hyvä mahdollisuus.

Tänään töihin lähtöön on enemmän aikaa, koska eilen oli vapaapäivä ja sain nukuttua normiyöunet, iltayhdestätoista aamuseitsemään. Vaikka tälle päivälle tuli näin ennen töihin lähtöä pari kolme lisätuntia, taidan silti pysyä kotona koko päivän.

Muutama asia pitäisi silti hoitaa, mutta taidan mieluummin laiskotella.

Auto nimittäin vaatii pesua, kun en oikein kehtaa jättää sitä seisomaan työvuoron ajaksi likaisena taksi-isännän pihaan. Löysin äskettäin halvan autonpesukoneen, joka ei ehkä loppupeleissä niin halpa ollutkaan, koska auton antenni katkesi. Tämä Jormalle tiedoksi sinne Aasiaan. Mutta nyt voin hyvin mennä samaan paikkaan uudelleen, koska edullisuuden lisäksi pesutulos oli mielestäni oikein hyvä.

Jokapäiväinen aamutoimi, työ- tai vapaapäivästä riippumatta, on takan lämmitys. Tänään aamulla oli melko viileää, vaikka lämmitin takkaa illalla. En silti laittanut lämpöpumppua päälle, lisäsin vain vaatetusta ja istuin takan edessä katsomassa tulta. Takan edessä usein syön aamupalankin täällä yksin ollessani ihan mukavuussyistä. Siis siksi, että se on vain niin mukava paikka.

Liikunnanharrastukseni on minimaalista. Se ei ole hyvä juttu ollenkaan. Kuntopolun, tai luontopolun kuten Jorma sitä haluaa nimittää, olen kiertänyt pari kertaa. Se tuntuu hassulta tehdä yksin, kun yleensä kierrän sen Niilon kanssa. Mutta Niilo-koira on nyt kaupunkikodissaan.

Näin äskettäin jonkun netissä jaetun videon, jossa oikeasti vanhan näköinen mummo tanssahteli vimmatusti kotikeittiössään. En edes tuntenut myötähäpeää, jota usein liiankin helposti taidan kokea. Sen sijaan keksin, että täällä yksin ollessa minäkin voin tanssia niin, että sitä voi kutsua liikunnaksi.

Tänään en ole vielä tanssinut, mutta olen valmistellut joulua. Uunissa on kypsymässä punajuurilaatikko, jota tosin tein jo kerran alusta saakka itse. Tähän satsiin ostin valmista sosetta, jossa punajuuren seassa on perunaa. Haluan tietää, onko lopputuloksessa eroa. Jos ei ole, jouluksi teen vielä yhden tai pari laatikollista tuosta valmissoseesta, joka miellyttää minua enemmän kuin punajuurien kanssa tuhraaminen. Ensimmäisen version söin melkein kokonaan leivän päällisenä. Sopi hyvin, suosittelen.