päivis: Väitän, että yksi syy siihen, miksi vieraat kulttuurit ja niiden ihmiset tuntuvat meistä joskus vähintään oudoilta, johtuu siitä, mitä tapanamme on syödä. Thaimaassa on niin paljon suomalaisille vierasta syötävää, että pelkästään jo se saattaisi karkottaa monet meistä. Sama toimii kai toisinkin päin.
Muistan miten vuosia sitten, kun asuimme Pattaya Suomi-Seuran toimitalon yläkerrassa, seuran aukioloaikoina oli hyvä tilaisuus tarkkailla suomalaisten ja thaimaalaisten eroa ruokatottumusten suhteen. Paikalle tulleet thaikkuvaimot ja -tyttöystävät vetäytyivät yleensä juttelemaan keskenään ja asiaan kuului, että heillä oli pöytä täynnä thaimaalaista ruokaa. Muissa pöydissä istuneet suomalaiset taas söivät hyvällä ruokahalulla hernekeittoa ja lettuja, tai mitä suomalaista minäkin päivänä nyt olikaan tarjolla. Tuttu ruoka on yksi houkuttavimmista asioista, joka vetää kansalaisia puoleensa vieraassa kulttuurissa.
Niin kuin usein jaksan toistaa, ruokakaupoissa luuhaaminen on yksi mieliharrastuksistani. Ei vain täällä Thaimaassa, mutta toisinaan myös kotimaassa. Täällä usein vain ihmettelen joidenkin asioiden suunnattomalta tuntuvaa määrää. Suomessa pitäisi varmaan etsimällä etsiä, että tavalliseta ruokakaupasta löytyisi äyriäisistä tehtyjä shipsejä. Täällä niitä ja muita omituisilta tuntuvia naposteltavia on pienissäkin ruokakaupoissa hyllymetritolkulla.
Thaimaassa hedelmätarjonta on valtava ja ne ovat edullisia. Silti tuoremehut ovat ihmeen kalliita. Erilaisista appelsiinilaaduista tehty tuoremehulitra maksaa suunnilleen 1,80 euroa. Mehulaatuja on muutenkin paljon, mutta suosiolla olen osan niistä jättänyt maistamatta. Johtuu pitkälti juuri siitä, että vierastan outoja makuja. Ja vaikka hedelmää olisinkin maistanut, en ole varma, pitäisinkö siitä myös mehuna.
Omaksi kestosuosikikseni on täällä tullut guava-täysmehu. Nyt olen oppinut ostamaan sitä myös hedelminä. Guavamehua ei valitettavasti saa litran purkeissa lähikaupasta, joten välillä mehun perässä täytyy lähteä vähintään Tesco Lotukseen asti. Se nyt ei tietysti ole minulle mikään harmin paikka. Vähitellen olen noilla luuhailureissuillani oppinut löytämään sitä sun tätä uutta einestä, elintarviketta ja makua, joihin olen pikkuhiljaa jopa tykästynyt.
Pandanus-hedelmä on minulle ollut yksi outouksista. Olen nähnyt sitä useimmiten leivonnaisten vaaleanvihreänä täytteenä ja mehuna.
Kun lokakuussa kautta maan vietettiin kasvissyöntifestivaaleja, pandanustahnalla täytetyt hiivaiset pullat olivat yksi kasvisruokamerkillä varustetuista 7-Eleveninkin tuotteista. Ihastuin täytteen makuun ja usein kun haluan iltakahvin kanssa jotain makeaa, valitsen lähikaupan hyllyltä tuon leivonnaisen. Sen sijaan samasta hedelmästä valmistettu mehu ei ollut mieleeni. Join pienen pullollisen mehua kahdessa erässä. Join, koska en halunnut kaataa viemäriinkään.
Kun olimme tänään Sattahipin suunnalla rantaretkellä, huomasin siellä puun, jossa kasvoi tutun näköisiä hedelmiä. Otin niistä kuvia ja vasta kotona tajusin, että nehän olivat pandanuksia, joiden kuvia olin aiemmin googlettanut. En vain osannut odottaa, että niitäkin voisi nähdä luonnonvaraisina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti