Sweetheart sekä Mama ja Papa

Jormas: Jo monta vuotta sitten löysimme kesken jääneen kerrostalon uumenista koirapariskunnan, jonka yhdestä pentueesta vain yksi jäi eloon tai vanhempiensa luokse. Se sai nimekseen Sweetheart hawaiilaiselta Gerryltä, jonka moni Jomtien kävijä tuntee mainoksilla peitetystä avolava-autosta. Hän nimesi mainitun pennun vanhemmat Mamaksi ja Papaksi. Gerry myös huolehti koiraperheestä, kun olimme Suomessa ja muulloinkin.

Monta kertaa Sweetheart oli kuoleman porteilla, kun löysimme sen roska-astian takaa. Sen silmät eivät osoittaneet elämää eikä häntä heilunut ja olimme varmoja, että aamulla se on siirtynyt koirien taivaaseen.

Kaiken tämän toivottomuuden kruunasi eläinlääkärin röntgen tai minkä lienee kuvien perusteella antama kuolemantuomio. Jotta se sairastaa parantumatonta luusyöpää ja sen on paras mennä kotiin kuolemaan, kun sillä ei näytä olevan suuria kipujakaan.

Mutta niin se vaan selvisi elämään takaisin. Siihen, josta se piti sinne tänne sairauden vuoksi sojottavilla pienillä tassuillaan kiinni kynsin ja hampain.

Tänä päivänä Sweetheartin elämä hymyilee. Se on löytänyt poikaystävän, jonka kanssa se viettää suhteellisen huoletonta elämää mopotaksiaseman yhteisökoirana. Leikattuna, kuten arvaten. poikakaverikin.

Näin on myös kastroidun ja steriloidun Maman ja Papan laita. Heillä on myös oma yhteisönsä, joka muodostuu kujan puolesta tusinasta miehestä ja naisesta, joille olut maistuu määräänsä enemmän aamusta iltaan. Ja kai silloin tällöin pitkälle yohönkin.

Kun me näin teemme, tuntuu se olevan erityisen hyväksyttyä paikallisille, jotka jakavat saman piirin koirien kanssa. Meidät he  tuntevat kuitenkin kaikki. Kädet ja hännät huiskaavat jo kaukaa, vaikka olemme olleet muilla mailla puoli vuotta.

Mutta aivan toista maata on jokusen suomalaisen joukko, jolle ei tapamme kantaa yhteiskuntavastuuta istu. Heidän mielestään koirat vailla ihmiskotia pitäisi kaikki päästää päiviltä.