Jari Sillanpäällä on täällä Pattayan kupeessa asunto. Suomalaisen rakentajan tekemässä kerrostalossa. Ylimmässä kerroksessa, isolla parvekkeella, joka on Bangkokin eli pohjoisen suuntaan. Mutta varsinainen uutinen on se, että ei ole Jaria näkynyt ja verhot repsottaa.
Toinen uutinen on vesiskootterikilpa-ajaja Pancho Marjakista. Joka on suomalainen ja joka voitti viime vuonna luokkansa. Iso uutinen on, että hän ei pidä siitä, kun hengailen kadulla asuvien koirien kanssa. Ja vielä vähemmän siitä, että ruokin niitä. Sanoo sen olevan näpertelyä ja turhaakin turhempaa touhua. Tai jotain sinne päin. Siihen mies ei vastannut kuinka turhana pitää omaa ammattiaan.
Se ei silti estänyt minua olemasta katsomossa kannustamassa häntä voittoon, sillä katsomossa oli myös Pekka Salmela, jolla oli 8 metrin tangossa Suomen lippu. Iso uutinen siis.
Mutta varsinainen jymyuutinen tulee lahden toiselta puolen, jossa suomalaisen julkaisun päätoimittaja on markkinoimassa tuotteitaan. Oli rypenyt kadulla sateessa jossain mutakossa ja telonut itsensä. Ei liene pahemmin käynyt, sillä hän oli uutisen mukaan päässyt vahinkopaikalta pois mopotaksilla. Sitäkään hänen itsensä tekemä uutinen ei kertonut oliko alkoholilla osuutta asiaan.
Entäpä sitten muuta haaviin tarttunutta tärkeää? Paikallinen, suomalainen petankkiporukka ei hyväksynyt kerran joukkoonsa ruotsalaista pelimiestä, vaikka suosittelijana oli suomalainen. Lieneekö todellinen syy ollut, ettei jonkun repaleinen itsetunto olisi kestänyt tappiota länsinaapurille? (Sivujen ylläpitäjän oma epäilys).
Saman harrastuksen ja porukan parista kuuluu toinenkin uutinen. Yksi (tai toinenkin) pelimies veti viime vuonna herneen tai useammankin klyyvariinsa, joten tälläkään kaudella eivät entiset pelikaverit mahdu samalle kentälle. Eivät ainakaan yhtä aikaa.
Buddhavuoren toiseltakin puolelta kuuluu kummia. Olivat paikalliset poliisit pysäyttäneet eilen Jomtien Pattaya Beach Facesivujen toisen ylläpitäjän, päiviksen. Ja kysyneet mistä hän on kotoisin. Hän oli olettanut, että kun näyttää Thaiajokortin, niin asia on selvä. Ja näin olikin.
Ehkä samassa paikassa katsoin kerran, kun virkavalta pysäytti niin ikään kaksipyöräisellä liikkuneen venäläispariskunnan, koska rouvalla ei ollut kypärää. Sen esti kohtalaisen kokoisen tukkalaitteen runsas tupeeraus ja hiuslakka. Mutta poliisi ei antanut pyörän avaimia ennen kuin misu oli sullonut kypärän päähänsä. Tunsin aitoa vahingoniloa ilman syyllisyyden ripettäkään.
Olipas mukavaa uutisoida itselle tärkeistä asioista. Taidan näin tehdä toistekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti