jormas: Reipas 38 vuotta sitten päätin lopettaa juomisen, jonka kailotin suureen ääneen monelle. Jotka nauroivat, sillä olivat kuulleet tämän suustani aiemminkin.
Nyt se kuitenkin piti ja muistan miten Porista Jyväskylään ajaessamme koin pahan vetävän minua uskomattomalla tavalla puoleensa. Ja kehotti hyppäämään ulos autosta reippaan satasen vauhdissa. Jouduimme matkan aikana pysäyttämään useamminkin kerätäkseni voimia.
Sillä reissulla tulin vakuuttuneeksi pahan olemassa olosta, joka huomasi menettäneensä otteen minusta viinan avulla ja yritti viimeisenä keinona saada minut tappamaan itseni.
Joskus vuosia myöhemmin makasin vuoteessani ja taatusti hereillä, kun itseni valtasi suunnaton kuolemanpelko. Silloin näin vuoteeni päässä vitivalkoisen enkelin, joka rauhalliseen tapaan sanoi minulle: "Älä pelkää, sillä olenhan minä kanssasi." Näky oli niin todellinen ja kuolemanpelko katosi hetkessä. Silloin tulin vakuuttuneeksi, että myös ihmisen ulkopuolella oleva hyvä on olemassa.
Yhtenä päivänä kuuntelimme radiosta joululauluja ja vuorossa oli Varpunen jouluaamuna. Huomasin päiviksen silmien alla kyyneleet, jotka kasvoivat itkuksi. Minä häntä omalla rosoisella tavallani lohdutin ja kysyin, että mikä on. Tähän hän kosteilla silmillään, että aivan kuin varpunen, joka laulun mukaan ei ollut tästä maasta, oli pienenpienenä kuollut veli, joka tuli isosiskoaan tervehtimään taivaasta.
Kerran olimme yhdessä järjestötapaamisessa. Illalla Päivis kertoi hotellihuoneessa, että hän näki aivan selvästi, kuinka aamunavausta pitäneen työtoverin viereen laskeutui Vapahtaja. Johon sanoin, että päiviksen on ehdottomasti kerrottava tapahtunut aamulla. Ja näin tapahtui. Jonka seurauksena kuulija pomppasi ylös ja puskahti vuolaaseen itkuun. Sillä hän oli juuri avausta pitäessään rukoillut epäuskon hetkellä Taivaan Isältä, että saisi jonkun merkin Hänen olemassaolostaaan.
Vuosia myöhemmin päivis kertoi tapahtuneesta rippipapilleen ajatellen, että on mukava kertoa tapahtuneesta ihmiselle, joka ymmärtävää sydämellään. Niin hän ymmärsikin ja sanoi, ehkä hieman kiusaantuneenakin, että tämä menee nyt mentaalihygienian eli mielenterveystyön puolelle.
Eilen aamulla pohdimme vuoteessa Thaimaan auringon alla taivaan elämää. Että onko sitä olemassa, kun vaellus täällä päättyy. Keskustelu päättyi yhteiseen toteamukseen.
Jos saisimme valita ja vaihtoehdot olisivat päävoitto Lotossa tai menolippu iankaikkiseen elämään, millaiseksi sen itse kukin kuvitteleekaan, niin me valitsisimme iankaikkiseen elämän vaihtoehdon.
Entä mikä olisi sinun valintasi? Joka et usko tai luulet, ettet usko, mutta haluaisit kuitenkin uskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti