Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 24. elokuuta 2018

Väärien valintojen asiantuntija

jormas: Lähes neljäkymmentä vuotta sitten lopetin tyystin päihteiden käytön. Lopetin koska alkoholi hallitsi elämäni jokaista osa-aluetta.

Vuosikaudet ja kymmenet olin valmis kärsimään tuttua turvallista tuskaa ennen kuin pystyin ottamaan pysyvän askeleen tuntemattomaan. Ehkä lisävaikeus tuli siitä, että koskaan minusta ei tuntunut siltä, että juominen olisi ollut yhtä helvettiä. Vaan päinvastoin. Minulla oli humalahakuisessa elämässä yksin ja seurassa kaikkine sekoiluineen tosi hauskaa. Jotain sellaistakin, jota en selvinpäin ole löytänyt. Mutta ei mitään, jota en olisi pystynyt korvaamaan johonkin parempaan pää kirkkaana ilman päihteitä.

Aitoa surua, itkua, iloa ja naurua on elämääni mahtunut aina. Hulluna humalassa ja hulluna selvinpäin, sanoisi ehkä vaimoni päivis. Toki joskus olen ilon kadottanutkin, mutta löytänyt sen aina uudelleen. Ja joka kerta entistä parempana. Kun viimein osaan itkeä oman koiran haudalla selvinpäin kaksi viikkoa ja kun viimein olen oppinut rakastamaan aidosti selvinpäin, niin sitä en hevin viinaan tai muihin päihteisiin vaihda.

Esteitä pysyvään suunnanmuutokseen jo aiemmin olen vuosikymmenten saatossa pohtinut eräänkin kerran. Yksi on ollut juuri tuntemattoman askeleen ottamisen vaikeus, kun ei tiedä mitä siitä seuraa. Niinpä minulle ei ole koskaan selvinnyt mitä elämältäni oikein haluan, mutta samaa tietä jatkaen jatkaisin sitä tällä hetkellä jossakin haudan takana. Mitä se itse kullekin onkaan.

Ehkä toinen oleellinen asia liittyy itsetuntoon tai sen puutteeseen. Halusin liian usein olla kuin muutkin tai jotain sellaista, jota oletin muiden haluavan minun olevan. Jos olisin tavalla tai toisella saanut vahvistusta siihen, että saan olla juuri sellainen ja sen näköinen kuin olen ja sillä siisti, olisi my way ollut ehkä toinen. Mutta kaikkinensa tämä on ollut hieno tie.

Minut pelasti oivallus, että suunnan muutokseen ei tarvitse tietää mitä haluaa, jos tulee vakuuttuneeksi siitä mitä ei halua. Se antaa polun jättää elämästään kaikki se mitä ei itselleen tahdo. Oli loppujen lopuksi helppo ymmärtää, etten tahtonut ennenaikaisesti hautaan. Jonne olisin silloisen elämäni kanssa satavarmasti päätynyt jo ajat sitten. Joten väärän vaihtoehdon karsiminen antoi tilaa ja voimavaroja etsiä jotain sen tilalle. Sitä en tiedä tarkkaan enkä välitä tietääkään mitä olen löytänyt. Mutta sen tiedän, että vaikka tämä olisi viimeinen päiväni ajan vankina, olen elänyt hyvän ja onnellisen elämän.

Joskus pohdin miten päihteiden käytön lopettaneet ovat onnistuneet omimaan itselleen sanan "raittius". Sillä se on paljon enemmän kuin viinaton elämä. Se on aitoa elämää ja mielen raittiutta, jota en varsinkaan kemiallisesti edes yritä muuttaa toiseksi. Mutta se ei ole sitä, että joku lopettaa kantilla viinan juonnin ja sen jälkeen kerran kuukaudessa hakkaa vaimonsa ja lapsensa oman pahoinvointinsa seurauksena. Raittius on ohikiitäviä hetkiä, jolloin koen yksin tähtitaivaan alla, että tässä on kaikki eikä minulta mitään puutu.




Ei kommentteja: