Jumissa lentokentällä

päivis: Taksihomma tuntuu edelleenkin niin mielenkiintoiselta, että en malta olla jatkamatta aiheesta. Ajoin keskiviikkona kolmannen työvuoroni, joka yllättäen päättyi vasta tänään aamuvarhaisella. Ajatus oli lopettaa viimeistään kahden aikaan yöllä. Syy työvuoron venymiseen löytyy otsikosta: jäin jumiin Helsinki-Vantaa lentokentän taksialueelle.

Asiakkaiden osalta työpäivä ei tuonut mitään uutta. Ehkä kyydissä oli tavallisempia matkustajia kuin edellisen työvuoron aikana. Moni oli vaitonainen ja puuhasi takapenkillä omiaan. Kaksin liikkuneet juttelivat keskenään ja yksin kulkeneet näpräsivät kai kännyköitään.

Ensimmäinen kyytini oli Helsinkiin hotelli Kämpiin. Asiakkaat olivat saksaa puhuvia ja hotellin nimeksi he sanoivat Kemp. Hetken löi tyhjää ennen kuin älysin, että ovat menossa Helsingin ehkä toiseksi tyylikkäämpään hotelliin. Kallein se kai ainakin on. Sinnehän osasin helposti ja olin jo etukäteen iloinen, että saan ajaa hotellin pääovelle. Mutta eivätkös vain innostuneet Pohjois-Esplanadille käännyttyämme jäämään pois kaupungintalon edustalla, koska kauppatorilla oli elämää.

Lentokentän kokooma-alueen taulusta näkee,
milloin on oma vuoro ajaa eteenpäin. Välillä
vuoroa joutuu odottelemaan pitkäänkin.

Illan aikana ajelin muutamaan kertaan Helsingin keskustaan ja Espooseen, kunnes yhden aikaan yöllä iski ahneus ja ajattelin mennä vielä kerran lentokentälle, josta voisin saada sopivan kyydin. Ei olisi pitänyt tehdä sitä. Mutta ehkä kentälle jumiin jääminen on asia, joka pitää kokea henkilökohtaisesti. Melkein heti, kun olin kirjautunut sisälle taksien keräilyalueelle, ajovälityslaitteen näytölle tuli ilmoitus, josta ymmärsin, että saapuneiden T2-tolpalle ei ole ihan äkkiä odotettavissa taksikyytiä kaipaavia matkustajia.

Päätin silti jäädä odottamaan tulevia lentoja ja pääsyä seuraavalle odotusalueelle. Mutta lentoja kun ei ollutkaan tulossa kolmeen tuntiin. Tajusin sen vasta kun olin jo viimeisen puomin takana reilun kymmenen muun taksin kanssa. Ja tietenkin jonossa, josta ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä ei eteen- eikä taaksepäin, eikä sivusuuntiinkaan. Siellähän olin ja ihmettelin tilannetta. Masentavinta oli huomata, että osasta kentän sisätiloja sammuteltiin valoja!

Kännykästä näin, että seuraava kone laskeutuisi joskus neljän jälkeen. Kentän sisältä löytyvien saapuvien lentojen lista oli vähän myönteisempi: etelän lomailijoita kuljettava kone laskeutuisi klo 3.25. Mitä siinä juuri muuta osaa tehdä kuin nukkua. Enpä ole koskaan ennen nukkunut lentokentän pihassa. Unta riitti puoli tuntia.

Lentokone tuli ja vielä piti odotella jonkin aikaa omaa vuoroa, että pääsin poimimaan kyytiini kaksi etelässä lomaillutta espoolaisnaista. Aamuyön viimeisen keikan ajoin Espoon perukoille ja olin tyytyväinen, että navigaattorit on keksitty. Kun Espoo on minulle muutenkin vaikeasti hahmottuva kaupunki, ei olisi ollut kovin helppoa palata samoja jälkiä takaisin lukuisten pikkuteiden ja risteyksistä kääntymisten jälkeen. Kotiin ajelin lopulta samaan aikaan nousevan auringon kanssa.