Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Pieleen mennyt riskisjoitus, osa 5

jormas: Olen tehnyt vuosikymmenten saatossa monessa maailman kolkassa vapaaehtoistoistyötä, jota kutsun tavakseni kantaa yhteiskuntavastuuta. Kaikesta olen saanut itselleni valtavasti hyvää ja surullista mieltä, joiden avulla voin yrittää kasvaa ihmisenä. Mitä se sitten itse kullekin tarkoittaakaan. Eniten olen saanut silloin, kun olen voinut laittaa materian tai rahan lisäksi likoon myös itseni. Sillä tavalla, että se tuntuu sydämen pohjimmaisssa lokeroissa saakka. Seuraava riskisijoituskohteeni on yhteiskuntavastuuseen liittyvä, sillä en aio tehdä yhtään sijoitusta, jossa tuotto on maallista mammonaa. No, otan vähän takaisin, minulle on päiviksen kanssa yksi yhteinen Eurojackpot-rivi.

Olen varsin suruttomasti hyväksynyt Facekavereikseni kaikki ketkä sitä ovat pyytäneet. Vain ilmiselvät feikit olen karsinut pois. En ollut koskaan ajatellut mitä näillä kavereillani teen, mutta yhtenä päivänä päätin poimia kaksi naista, joiden nimillä ei ole merkitystä. Otin näihin yhteyttä päiviksenkin tieten ja ehkä vähän kannustaenkin. Halusin tietää jotain minulle niin vieraasta chatmaailmasta.

Sitten näistä naisista. Tai tähän blogiin vaan toisesta. Hän kertoi olevansa Yhdysvaltain armeijan kersantti, joka oli välillä päiviä pois sanoen olevansa hälytysalueella. Hän lähetti myös kuvia naiskersantista Syyriassa, olivat ne sitten omia tai eivät. Viimein hän pyysi rahaa, koska armeijan ruoka on niin huonoa, ettei hän pysty syömään sitä. En lähettänyt enkä edes harkinnut.

Sen jälkeen hän lähetti lapsesta sanoen, että voisinko lähettää hänen lapselleen Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin rahaa, koska palkat ja päivärahat ovat jumissa. En lähettänyt enkä edes harkinnut. Viimeinen viesti minulle oli "fuck you". Muutaman päivän kuluttua profiilikuvat tilalle ilmestyi raavas mies.

Tästä ei ollut riski- eikä miksikään muuksikaan sijoitukseksi minulle. Minulle ei koskaan selvinnyt oliko kyseistä naista olemassa, oliko hänellä miestä, oliko kenties lapsia, oliko tämä jonkun pariskunnan yhteinen pyydys ja niin edelleen.

Toinen nainen on huomattavan monimutkaisempi juttu, josta kerron, kun siihen on sopiva aika. Siihen liittyy paljon köyhyyttä ja surua sekä väärinkäsityksiä. Eikä asia tule lainkaan helpommaksi sillä, että iso osa keskusteluista on käyty Google-kääntäjän avulla. Joka on muuten loistava tapa opetella puhe-englantia tai mitä kieltä tahansa, vaikka ei osaisi sanaakaan. Tämän on minulle rautalangasta vääntäen näyttänyt thaimaalainen, Bangkok Hospitalin lääkäri.




Ei kommentteja: