Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Pikataipaleita ja muita rallimuistoja

päivis: Radio on taas auki. En avannut televisiota katsoakseni uutisia, koska radion puolella piti alkaa ohjelma, jota halusin kuunnella. Jatkoin kuuntelua toisella korvalla ja kun havahduin radion suoltamaan puheeseen, tajusin, että äänessä onkin taas Yle Jyväskyllä, jossa eläydytään torstaina alkavaan Neste Ralliin. Haluaisin sanoa, että Suurajoihin. koska sillä nimellä ne opin pikkulapsena tuntemaan.

Yritin tänään selvittää netistä, kulkeeko rallin erikoiskoe enää Laukaassa Nurminen-järven toisella puolella olevaa hiekkatietä pitkin. Joskus vuosia sitten olen sattunut olemaan paikalla, kun ralliautojen kova pärinä kantautui järven poikki sisälle saakka.

Sunnuntaina, rallin viimeisenä päivänä, kaksi erikoiskoetta ajetaan Laukaassa, mutta jotenkin kummasti löytämäni reittikartta oli vain mutkitteleva viiva valkoisella pohjalla. Siitä ei voinut tulkita, missä reitti kulkee. Katsoin jopa videon, jossa joku Neste Rallin autoista ajoi tuon reitin, jossa ei sitten ollut kyllä mitään tutun näköistä. Ei siis mennä vastarannalla kovaa ensi sunnuntaina.

Videota katsellessa en voinut olla huomaamatta miten paljon reitin varrella oli avohakkuita. Niitä oli hämmästyttävän monessa kohtaa ja isoilla alueilla. Aivan tien reunaan saakka oli tehty suuria hakkuita.

Simo Lampinen kertoo juuri radiossa aloittaneensa rallikuskina 1961. Muistan ihan varhaislapsuudesta, miten nimenomaan Simo Lampinen ajoi meidän ohi, kun olin serkkujeni kanssa nelostien varressa huiskuttamassa kuskeille. Ehkä vuosi oli joskus vähän myöhemmin kuin tuo -61. Simo Lampisen vilkutus takaisin jäi lähtemättömästi mieleen. Lampinen taitaa olla jo vanha mies, mutta on edelleen touhussa mukana, tosin ei sentään kuskina.

Minulle rallit olivat pitkään yksi kesän kohokohdista. Aina piti käydä jossain, jossa näki ralliautoja. Reittien varrella olevat varikot olivat paljon mielenkiintoisempia kuin erikoiskokeet eli pikataipaleet, kuten niitä aikaisemmin kutsuttiin.Varikoilla pääsi näkemään kuskeja ja sitä touhua, jota autojen ympärillä tapahtui.

Luulen, että nyt niin lähelle autoja ja kuskeja uteliaat kansalaiset eivät enää pääsisikään. Mieleen nousee esimerkiksi muistikuva nuoresta ja pettyneestä Marcus Grönholmista, joka joutui keskeyttämään rallin vasta aivan jonkun alkupään erikoiskokeen jälkeen. Autoon oli tullut vika, jota yksinkertaisesti ei pystytty korjaamaan. Saatettiin olla silloin Keuruuntien varressa Kuohun varikolla.

Torstaina menen käymään Jyväskylän suunnalla. Vaikka en enää minkään sortin rallifani olekaan, luulen että en malta jättää käymättä keskustassa, jossa rallihulinoiden luulisi silloin olevan ylimmillään.

Ei kommentteja: