Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 19. heinäkuuta 2018

Järven rannalla Järvilinnassa

päivis: Laukaassa ei ole samanlaista kulttuuritarjontaa kuin Tuusulassa Rantateineen, mutta jotain täälläkin sentään on. Kalliomaalauksia Tuusulassa ei taida olla lainkaan. Niitä olen joskus vuosia sitten käynyt ihmettelemässä Saraajärven rannalla. Tänään kävin Kauko Sorjosen säätiön ylläpitämässä Taidekeskus Järvilinnassa, jossa en syystä tai toisesta ole aikaisemmin tullut poikenneeksi.
Hieno kesähuvila on myöhemmin toiminut muun muassa poikakotina.
Nyt Järvilinna on taidekeskus kahviloineen ja taiteilijoiden työtiloineen. 
Ajoin Järvilinnaan, kun huomasin nettisivuilla naistenviikon tapahtumaksi merkityn tilaisuuden taidekeskuksessa. Siitä en lopulta vähän myöhässä tultuani huomannut mitään, mutta löysin alkutekijöikseni kaksi naistaiteilijaa, jotka olivat vuokranneet työtilat Järvilinnan piharakennuksesta. Alueella työskentelee muitakin taiteilijoita. Nyt tosin ainakin osa heista näytti lomailevan.

Pihamaalla on tilaa monenlaiselle taiteelle. Muun muassa
hienoille hiekkaveistoksille.
Järvilinnan hulppean päärakennuksen joku korttipelin harrastaja on aikoinaan rakennuttanut perheelleen kesäasunnoksi. Näin toinen tapaamistani taiteilijoista minulle kertoi. Laaja tontti oli vaihtanut omistajaa korttipelin tuoksinassa. Päärakennuksen kahdessa kerroksessa oli näyttelyjä, muun muassa Särestöniemeä, mutta pidin kyllä eniten Taru Mäntyniemen veistoksista.

Järvilinnan pihassa oli monien veistosten lisäksi tuttu runko, Lahtis-laiva. Se oli aikoinaan ruostuneena vuosikaudet Jyväskylän satamassa, josta Kauko Sorjosen säätiö hankki sen ja siirsi Laukaaseen. Edelleen Lahtista halutaan kunnostaa ja palauttaa se alkuperäiseen loistoonsa. Hieno laiva se on ollutkin, kuten sitä esittänyt valokuvanäyttely kävijöille osoittaa.
Hieno hevosveistos. Pusikon takana on Lahtis-laiva.
Peurungassakin on usein monenlaista kulttuuria tarjolla, lähinnä musiikkipuolelta. Tulevana viikonloppuna siellä on ehkä Tuska-festivaaliin verrattavissa oleva tapahtuma, John Smith Rock Festival. Esiintyjät ovat varmasti ihan maailmanluokan tähtiä, joista minulle tuttuja nimiä ovat vain Stratovarius ja Apocalyptica. Tuon tapahtuman jätän kuitenkin suosiolla väliin, sillä siellä pitäisi luultavasti viihtyä pitkään, enkä henno jättää Niiloa tuntikausiksi Pitkäniemeen. Sitä paitsi noiden festareiden lippujen hinnat hirvittävät minua. Enkä ole kyllä aikeissa osallistua Neste Ralliinkaan, joka mahdollisesti ensi viikon loppupuolella päristelee entiseen tapaan näillä kulmilla. Ehkä. En ole kyllä reittikarttoja vielä katsellut.

Ei kommentteja: