jormas: Ensin vähän taustaa. Vuosien varrella on tullut tutuksi ja ystäviksi monikin. Heitä on yhteiskunnan eri luokilta ja muutenkin laidasta laitaan. Iso osa heistä on ollut silti vain mandaattiystäviä, jotka ovat veljeilleet tai laittaneet joulukortin asemani tai muodon vuoksi. Laskelmoiden, että jos tuostakin jotain hyötyisi. Kansanedustajiakin monia ehkä äänen toivossa. Mutta kun vaihdoin työelämän leppoistajaksi, katosivat he elämästäni. Ehkä luulivat, etten enää äänestäkään. Vain yksi jäi tai oikeastaan pariskunta, Pekka Haavisto ja hänen puolisonsa Antonio.
Pekan pysyminen enemmän kuin joulukorttiystävänäni, lienee suurin yksittäinen syy, miksi innostuin selvittämään itselleni ymmärrettävällä tavalla mistä homoudessa on kysymys. Kyytiäkin selvitystyössä on tullut varsinkin keskusteluissa Aito Avioliittoryhmässä. Jossa kyseenalaistamiseni vuoksi kiivaimmat Jumalan "soturit" ja "soturittaret" vaativat poistamistani koko ryhmästä, kun ilmiselvästi heidän mielestään puolustin jokaisen ihmisen oikeutta rakkauteen ja sen ilmaisemiseen tasa-arvoisesti.
Ryhmässä sain jatkaa ehkä joidenkin kristittyjen prätkäkavereitteni ansiosta, jotka sanoivat minun olevan muutakin kuin kaikkien ja kaiken hyväksyjä. Tuutin täydeltä sain postiini myös erilaisia linkkejä artikkeleihin eheytymiskursseista ja niiden tuloksista. Vaikka toisenlaisiakin tarinoita oli ja on, en niitä jakanut, sillä kaivoon kannetulla vedellä on harvoin pysyvää tulosta. Minulle eivät kuitenkaan riittäneet kivien heittelijöiden tulkinnat Jumalan sanomisista ja sanomatta jättämisistä ja muita perusteluja ihmisen oikeuksien polkemiseen ei tietooni tullut. Se on yksi merkittävä syy siihen kuinka suhtaudun nykyisin asiaan.
Olen elänyt kymmenen vuoden siivun, jolloin ansiotyöelämäni oli olematonta. Toki töitä tein silloinkin. Pääosin yöaikaan ja sellaista, joka ei olisi päivänvaloa kestänytkään. Linnatuomioilta tämän osalta pelastivat yötyökaverivalinnat, joiden ominaisuuksiin ei alankielellä sanottuna kuulunut vasikointi.
Lähes pahinta mitä kyseisen kymmenen vuoden aikana minulle voi tapahtua, olivat työvoimatoimistosta tulleet työpaikkatarjoukset. Ne häiritsivät elämäntapatyöttömyyttäni. Toki töistä en kieltäytynyt silloinkaan, mutta työpaikan vastaanottamisessa minulla oli aivan muut kriteerit kuin työpaikan tarjoajalla. Jos katsoin, että työ tai työpaikka on sellainen, ettei siellä voi juoda tai ruokatunnilla ei saa edes olutta lähibaarista tai -kaupasta, ei tullut minusta firman työntekijää. Ja kun tuli, suhteet eivät yleensä kestäneet kovinkaan montaa sammumista milloin minnekin työpaikan nurkkaan.
Joten kun sanon, että aktiivimalli on yksi parhaista elämäntapatyöttömien eheytysmalleista, tiedän mistä puhun ja paljon enemmän kuin moni siitä kielteisesti puhuva tai muuten kaltaiseni, mutta joka ei kykene olemaan rehellinen sille mitä kasvopeilistään näkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti