Juhannus alkaa olla ihan tavallinen viikonvaihde

päivis: Huomasin blogitilastoja katsoessani, että pari lukijaa oli löytänyt vuoden 2015 blogikirjoitukseni, jossa murehdin yksinäisten juhannuksen viettoa. Marmatin siitä, että aina puhutaan vain yksinäisten joulusta, vaikka juhannus voi yksinäiselle olla vähintään yhtä ahdistava ajankohta. Juhannuksena kun vielä oikein odotetaan, että silloin tavataan ystäviä ja ollaan iloisella mielellä. Mitä, jos sen sortin ystäviä ei ole, joiden kanssa voi näin tehdä?

Totesin blogissa, että jouluna sentään on lupa käpertyä sisälle ja itseensä. Juhannus taas on jotenkin huomattavasti sosiaalisuutta edellyttävämpi vuotuisjuhla.

Oman matalan profiilin juhannukseni kohokohta
taisi olla metsämansikoiden maistelu.

Aikaisemmin kauppojen sulkeutumisen myötä kaupungit ovat aattona iltapäivällä autioituneet.

Kauppojen aukiolon vapautuminen on selvästi tuonut helpotusta yksinäisen, mutta varmaan muidenkin juhannukseen. Eilinen juhannusaattokin oli kaupassa kävijän näkökulmasta ihan normipäivä. Väkeä oli kassajonoissa ihan niin kuin muinakin perjantaipäivinä.

Kaupassa luuhaaminen ei tietysti kauheasti auta, jos juhannuksenakin puuttuvat ne ystävät, joiden kanssa voisi saunoa ja uida, syödä lettuja ja mansikkakakkua, grillata, veneillä, polttaa kokkoa ja juoda. Tuotahan se normijuhannuksen hauskanpito kai suunnilleen tarkoittaa.

Ainakin tänä juhannuksena puhuttiin paljon kaupunkijuhannuksesta. Yleensähän kaupunkijuhannus on jossain uutispätkissä tarkoittanut kokon polttoa Seurasaaressa. Tällä kertaa oli menty jopa Espooseen kuvaamaan ja haastattelemaan kahvilan terassilla istuvia kaupunkilaisia. Ja eilen, aattona, näytettiin Helsingin kauppatorin kupeessa ulkouimalan vähän viluisen oloisia uimareita.

Itselläni juhannukseen on usein liittynyt juhannuskokkojen bongaus. Tällä kertaa juhannusajelu jäi tekemättä, eikä Nurminen-järven rannoillakaan näkynyt ainuttakaan kokon polttajaa. Eiköhän tässä silti pärjätä.