Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 8. helmikuuta 2018

Joko olisi valkotakkisten aika

jormas: päivis sanoi minulle kerran, että pukeudun niin omituisesti, että hän ei kohta kehtaa kulkea kanssani. Ehdotin, että ostaisin hänelle valkoisen hoitsun takin ja rintaan napin, jossa lukisi: "Omaishoitajille lisää liksaa". Käsitin, ettei ollut hyvä idea.

Samassa sarjassa pukeutumisen kanssa saattoi olla yhden päivän pohdintani, jonka paljastan, vaikka sen ansiosta joku hoitaa minulle kaliberia tormakkaammat valkotakkiset, jotka vievät minut sinne missä ei tarvitse itse aukoa eikä sulkea ovia.

Ja näin pohdin. Ajattelen, että makaan Thaikotimme keinobiitsin divaanilla, johon olen hankkinut manikyristin hoitamaan varpaankynsieni lyhennyksen, sillä en siihen enää itse kykene ison vatsani ansiosta. Ja kuinka ollakaan, hän rouhaisee pikkuvarpaan kynnen hieman liian juuresta, joka sattuu luissa ja ytimissä sen mukaisesti.

Tuttu tunne ehkä jollekin, mutta tästä tarina vasta alkaakin. En nimittäin olekaan enää 179 sentinen, jonka reaktioaika on sekunnin molemmin puolin. Sen verran minulla alle parimetrisenä kestää, kun kipu saavuttaa korvieni välin. Että olisi aika ja syytä tehdä jotakin tapahtuneen vuoksi.

Mutta entistä jormaksesta ei ole jäljellä kuin entinen reagointiaika ja olen kasvanut 8000 kilometrin mittaiseksi jättiläiseksi. Jonka jalat ovat Thaimaassa ja pää Tuusulan Jokilaakson Merikonttikotimme tyynyllä.

Mietin kuinka kauan kuluu aikaa, että Thaimaan manikyristin Seven Seasissa minulle aiheuttama kipu saavuttaa hermokeskukseni korvien välissä Jokilaaksossa, jos 170 senttimetrin kulkemiseen aikaa menee noin puolitoista sekuntia? Entäpä kauanko kestää antaa käsky kädelle, joka huitaisisi kivun aiheuttajan pois? Ja kauanko kädellä kuluu aikaa ennen kuin se saavuttaa manikyristin ja pyyhkaisee hänet uima-altaaseemme?

Tässäpä teille ja meille laskutoimitus, jonka vastauksista olen kiitollinen.

Ei kommentteja: