Tuppisuita onko heitä?

jormas: Ulkomailla resutessa olen oppinut huomaamaan, että maailma ei lopu Suomen rajoihin. Samalla on tullut opittua monta tapaa, joista osa on huonoja ja osa hyviä. Ja osa istuu minulle hyvin, osa siltä väliltä ja osa ei lainkaan.

Voi olla, että kyvyttömyyteni aloittaa keskustelu vieraiden kanssa tai edes kysyä mitä tahansa asiaa on roiskeita mitättömästä itsetunnostani, jota eheytin viisitoista vuotta läträämällä viinan kanssa. Kännissä olin kuningas ja mielestäni maailman hauskin mies. Mutta seurallinen olen nykyään muutenkin. Omasta mielestäni siis.

Ehkä jonkinasteinen tuppisuisuuden sukulainen on yksinäinen ja yksinäisyys. Siitä runon, mutten tekijää löysin netistä:

Runo: Yksinäisyydestä

Yksinäisyys

Saapuu aina vailla seuraa
Huoneeseen astuu, viereesi istuu
Ja tuijottaa
Yksinäisyys
Pitää sulle seuraa
Silloin,
Kun ei oo muitakaan

Ystäväksi
Ei ole siitä vain
Koska seurassas ei puhua tohdi se lain
Ei huumoria se ymmärrä,
Yksinäisyys
Vuorovaikutustakaan käsitä
Ujo yksinäisyys
Se istuskelee vaan,
Vaiti, paikallaan
Kanssasi,
Aina niin kauan,
kuin tarvitaan.

Yksinäisyys
Saapuu aina vailla seuraa
Huoneeseen astuu, viereesi istuu
Ja tuijottaa
Yksinäisyys
Pitää sulle seuraa
Silloin,
Kun ei oo muitakaan

Ystäväksi
Ei ole siitä vain
Koska seurassas ei puhua tohdi se lain
Ei huumoria se ymmärrä,
Yksinäisyys
Vuorovaikutustakaan käsitä
Ujo yksinäisyys
Se istuskelee vaan,
Vaiti, paikallaan
Kanssasi,
Aina niin kauan,
kuin tarvitaan.

Yksi ulkomailta opittu hyvä tapa on tervehtiä ihmisiä, ovat he sitten tuttuja tai ei. Jonka ansiosta olen huomannut, että suomalainen on tosiaan kaikkea muuta kuin tuppisuu. Mutta keskustelun avaajana tai edes hyvän päivän ensimmäisenä sanojana, suomalainen ei ole etunenässä.

Lukuisia kertoja olen kirjoittanut, että suuri osa niistä, joita pidin kavereinani, osoittautui mandaattiystäväksi. Jotka veljeilivät kanssani työasemani vuoksi. Kun se jäi, sinne jäivät kaveritkin. Kaverikeräily onkin yksi nykyisistä harrastuksista, jota harrastan muun muassa tervehtimällä ventovieraita sekä haastamalla heitä jutustelemaan. Hyvällä menestyksellä mielestäni.

Ihmiset itse asiassa varsin mielellään jäävät tarinoimaan milloin mistäkin, kun heitä siihen hieman haastaa. Säät ja eläimet ovat taattua aloituskamaa. Ja kun hieman on tunnustellut maaperää, itse valitsemiemme poliitikkojen haukkuminen tarjoaa oivan jatkon. Kinaan asti pääsee usein, kun haukkuu jompaa kumpaa keskustelukumppanin poliittisten näkemysten mukaan. Oppositiota tai hallitusta.