Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Näin kertoisin Tuusulasta aasialaisille turisteille, osa 1

jormas: Jo monta vuotta on elämässäni vallinnut olotila, etten tee rahan vuoksi mitään. Joka luonnollisesti vaikuttaa siihen, etten myöskään juuri pohdi kuinka sitä ansaitsisin. Vaan pohdin jotain aivan muuta. Kuten esimerkiksi mitä näyttäisin ja kertoisin loistavalla kielitaidollani Tuusulaan tulevalle, bussilastilliselle aasialaisia turisteja.

Haluan kertoa heille puhtaasta luonnosta, yhtä puhtaasta vedestä, mutta myös hiekasta ja sorasta, josta Tuusulan Hyrylä on jo lopetetun varuskunnan lisäksi maankuulu. Mutta ennen kaikkea hiekasta siksi, että sitä tarvitsemme me kaikki ja että Tuusulalla on siitä paljon kokemukseen perustuvaa kerrottavaa. Kuka tarvitsee hiekkaa tiensä tai kotinsa alle, kuka betoniseen rakennukseen, kuka siltoihin ja kuka mihinkin. Suomessa sitä käytetään myös estämään lumisten ja jäisten teiden liukkautta talvisin.

Turistit hakisimme Helsingistä tai Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Ensimmäinen kohde on Mätäkivenmäen alla. Siellä pienen, vaatimattoman kivipaasin vieressä kertoisin, että tässä kääntyivät vuoden 1952 Helsingin olympialaisten maratoonarit ympäri. Mitalit matkalta jaettiin Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta neljäs sija meni teidän kulmille Aasiaan, tarkemmin Etelä-Koreaan.
Jonkun sanan sanoisin myös Tuusulantiestä. Että se ehkä valittiin maratoonarien ja kävelijöiden reitiksi siksi, että se on yksi Suomen ensimmäisistä Helsingistä lähteneistä, päällystetyistä väylistä. Päällysteen se sai 1930-luvulla, joka valettiin sementtisistä laatoista paikan päällä. Vieläkin, monen vuosikymmenen jälkeen siellä täällä pinnoitteessa näkyy kohdat, josta alkoi uusi, muutaman metrin mittainen laatta. Muistaisin myös mainita, että Tuusulanväylä on vanhin Etelä-Suomen pääkaupunkiin Hämeenlinnaan Helsingistä tehty tie. Se tehtiin joskus 1600-luvulla.

Seuraava pysähdyspaikka on Ruotsinkylän kupeessa olevat Metsäntutkimuslaitoksen metsät. Teemme pienen kävelykierroksen hienosti hoidetussa luonnossa, jossa kerron miten valtavan suuri merkitys Suomen metsillä on ilmaan ja sen puhtauteen muuallakin kuin vain meillä täällä villin Pohjolan perukoilla.

Sieltä jatkamme Tuusulantietä entisen Amer-Tupakan tupakkatehtaan pihaan, jossa kerron tehtaan historian lisäksi, että Suomi on maailmassa ensimmäisenä maana kirjannut lakiin tavoitteeksi tupakoinnin lopettamisen kokonaan. Sen aikainen tupakkatehtaan slogan oli: "Yes sir Boston".

Samalla piipahtaisimme katsomassa Amerin kohdalla olevaa muistolaattaa, joka kertoo siitä missä Suomen olympialaisten kävelijät kääntyivät ympäri ja suuntasivat takaisin 25 kilometrin päässä olevaa Helsinkiä. Kerron, että Aasian maihin ei tästä kisasta mainittavaa menestystä tullut, mutta kertomisen arvoista on, että italialainen voittaja taivalsi koko matkan kampa shortsiensa taskussa. Sillä hän kampasi hiuksensa ennen Olympiastadionille tuloaan. Tuumaisin ääneen. että ehkä se oli osa italialaisen miehen hurmaavaa ja kieltämättä charmikasta olemusta. Hyvää mainosta Italialle se oli joka tapauksessa.

Seuraavaksi suuntaamme Keravalle, jonka kerron olevan entistä Tuusulaa Korson, Savion, Järvenpään ja monen muun pienen eteläsuomalaisen radanvarsikylän tai kaupungin lailla.

Keravalla tutustumme Sinebrychoffin juomatehtaaseen, jossa valmistetaan esimerkiksi kaikki Suomessa myytävät Coca Cola Companyn juomat. Kerron, että Coca Cola liittyy jo esillä olleisiin olympialaisiin niinkin, että juuri siellä amerikkalainen juomanvalmistaja tutustutti suomalaiset juomaan lahjoittamalla kisoihin yli 700 000 pulloa Coca Colaa.
Kerron myös, että kansan suussa kulkevan tarinan mukaan silloinen kaupunginjohtaja Pekka Kettunen oli iltaoluella ollessaan oivaltanut, että lähes koko pääkaupunkiseudun veden tuoma Päijänne-tunneli kulkee lähes sadan metrin syvyydessä hänen jalkojensa alla. Hän oivalsi, että jos joku tarvitsee melkoiset määrät puhdasta vettä, niin se on juomatehdas. Sitä hänellä oli tarjota yli sadan kilometrin mittaisen ja halkaisijaltaan kahden metrin putken täydeltä. Niinpä hän suomalaisen sanonnan mukaan luonnosteli tupakka-askin kanteen tarjouksen juomajätille. Että minulla on tarjota teille moottoritie ja junarata, määrättömästi erittäin korkealaatuista juomavettä sekä juomatehtaalle oiva tontti. Näin sanotaan syntyneen tehtaan, joka sijaitsee siis entisessä Suur-Tuusulassa.

Kerron turisteille, että samainen Päijänne-tunneli on laatuaan maailman pisin, joka kulkee myös nykyisen Tuusulan maan alla. Aiheeseen palaamme uudelleen tuonnempana jahka, pääsemme takaisin Tuusulaan. Siitä lisää seuraavalla kerralla.

Ei kommentteja: