Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kuka vanhoja muistaa...

päivis: ...sitä tikulla silmään. Tuo sanonta tuskin tarkoittaa, että muistilla ja muistamisella ei ole mitään väliä. Se taitaa paremminkin viitata siihen, että menneisyyden ikävät asiat kannattaa jättää omaan arvoonsa. Vanhoja asioita ei ole syytä märehtiä.

Muistelen mielelläni vanhoja, ja usein toivon, että muistaisin enemmän ja paremmin. Tänään ihmettelin itsekseni sitä, miksi lapsuuden kesät muistetaan aina lämpiminä ja aurinkoisina. Ehkä ne olivat aina sellaisia. Mieleeni muistui vain, kun tätini kerran komensi serkkujani ja minua pysyttelemään ukkosen ilmalla pois ikkunoiden ääreltä.

Ville-vaarin kanssa pääsin usein nostamaan verkkoja. Koska kesät olivat leppoisia, sain soutaa ja huovata. Vaari nimittikin minua ammattisoutajaksi. Eikö tämäkin todista, että sateita ja myrskyjä lapsuuden kesinä ei ollut?
Löytyi tällainen äärimmäisen teennäinen juhannuskuva serkkujen kanssa.
Minä siinä näytän sormella ties mitä. Ehkä koivua. Ja eiköhän siinä ole myös
Ville-vaari, joka juhannuksena huolehti aina koivut paikoilleen.
Entä joulut? Ennen joulunakin oli aina lunta. Ainakin meillä Keski-Suomessa. En muista lainkaan joulua edeltävää hössötystä, sillä koskaan ei tarvinnut arpoa, että tuleeko valkoinen joulu vai ei. Siksi en muista sitä, koska jouluna oli aina lunta. Luulen.

Keväällä piti käyttää kumisaappaita, mutta se ei johtunut sateesta. Kumisaappaita tarvittiin lumien sulaessa. Vappuun mennessä lumet olivat yleensä sulaneet ja silloin oli lupa käyttää kävelykenkiä. Kaupungilla käydessä ne kopisivat mukavasti. Kotiteitähän ei vielä silloin ollut asfaltoitu. Muistaakseni.

Lapsuuden kesäkengistä minulla ei ole muistikuvia, sillä kesällä ei kenkiä tarvittu. Paljain jaloin olen tuossa juhannus-kuvassakin. Kai minulla ainakin juhlakenkiä on ollut, mutta yksi tallella oleva valokuva todistaa, että juhlamekkoon pukeutuneenakin oli mieluiten paljain jaloin. Yksi lempimuisteluaiheistani onkin kesäiset juoksut paljain jaloin metsän poikki mummun luokse. Matkaa sinne oli puolisen kilometriä.

Talvella taas tarvittiin töppösiä kovien pakkasten takia. Muodin ja edistyksen huippua edustivat mustat töppöseni, joissa oli kumipohjat. Useimmat töppöset olivat tuohon aikaan harmaita ja niissä ei ollut lainkaan lisäpohjia. Jalathan niissä kastuivat, jos lumi sattui olemaan märkää.

Jos ihan kohta kirjoitan taas lapsuusmuistoista, se saattaa tarkoittaa, että olen tullut vanhaksi. Näin olen ymmärtänyt. Toisaalta - tässä iässä kai jo alkaakin olla vanha.

Ei kommentteja: