Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Vaalipäivään valmistautuessa

päivis: Olen Tuusulassa vaalilautakunnan varapuheenjohtaja. Käytän nyt tästä vaalilautakunnasta vain kirjainta x, sillä tulisin ehkä muuten paljastaneeksi jotain sellaista, jota ei ole syytä kertoa etukäteen. Varapuheenjohtajana olen saanut kutsun mennä puheenjohtajan kanssa hakemaan vaalimateriaalit keskusvaalilautakunnasta eli kunnantalolta lauantaina klo 10.

Kaikki oli hyvin ja olin luottavaisin mielin, kunnes muutama päivä sitten pj. ilmoitti, ettei pääsekään lauantaina kunnantalolle. Kaikille lautakunnan jäsenille hän laittoi tekstiviestin toivoen, että joku lähtisi kanssani hoitamaan materiaalin haun. Joku piti löytyä, sillä hakijoita on oltava kaksi.

Löytyihän sieltä henkilö, joka tosin uskoi, että tarvitaan hänen iso autonsa, jotta saadaan äänestyskopit ja muut isot vaalikalusteet kyytiin. No, kyllä asian hoitamiseksi riittää meidän pikkuinen Smart-autommekin, sillä kopit ja uurna ovat jo vaalipaikalla.

Äänestyslippujen, leimojen, pöytäkirjojen, äänestysluetteloiden ym. suhteen onkin sitten vähän jännittävämpää tiedossa. Luin niistä annettuja ohjeita paksusta Vaaliohjeet-pumaskasta, joka lähetettiin vaalilautakuntien jäsenille hyvissä ajoin etukäteen. Kun vastuu materiaalista ikään kuin siirtyi minulle varapuheenjohtajana, jouduin ajattelemaan asioita tarkemmin kuin ehkä muuten olisin tehnyt.
Tuusulan vihreiden iloinen joukko ei malttanut pitkään pysyä paikoillaan,
kun porukka pääsi ryhmäkuvaan puheenjohtaja Ville Niinistön kanssa. Tässä
vaiheessa vielä valmistauduttiin lauantain viimeisiin vaalitohinoihin Hyrylässä.
Muistui mieleen lapsuusvuosilta Keski-Palokan koulun iäkkään keittäjän peräkamarin poika Armas, joka asui koululla samassa pihapiirissä kuin me. Kyläkoulu oli aina äänestyspaikka ja silloisen tavan mukaan äänestyspäiviä oli kaksi. Vaaliuurna ja tietysti myös muu vaalimateriaali piti sijoittaa yöksi varmaan paikkaan. Se oli luontevasti Armaan pieni huone, jossa hän asui. Luulen että vaalit ja siihen liittynyt uurnanvartijan vastuu olivat Armaalle suurempi asia kuin joulu tai juhannus.

Huomaan olevani vähän niin kuin Armas, tohkeissani vaalimateriaalin säilytyksestä. Minun on nyt pitänyt keksiä niitä varten luotettava yön yli -säilytyspaikka, sillä varsinaiselle vaalipaikalle, jossa ehkä olisi ollut lukollinen paikka vaalitarvikkeille, minulla ei ole pääsyä. Avain on puheenjohtajalla. Suojelen siis tulevien vaalien äänestysmateriaalia kuin suurtakin aarretta.

Ei kommentteja: