Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Viimeisen kuntavaalipäivän rutistus



Tänään oli kuntavaalien viimeinen markkinointipäivä. Monissa vaaleissa olen ollut mukana vaihtelevalla menestyksellä, mutta oikeastaan vasta näissä vaaleissa on ollut mukavaa. Tiedän, että ensisijaisesti siihen on syyllinen Tuusulan Vihreiden ehdokkaiden porukka ynnä muutamaa muu, joka on ollut mukana. Eikä vähiten Börje Uimonen aivan loistavine linssikeittoineen, telttoineen ynnä muine asiaan kuuluvine tarvikkeineen ja härpäkkeineen. Jengi on ollut minulle ainutlaatuisen yhteen hiileen puhaltava.



Kuvia tältä pariviikoiselta matkalta Tuusulan kuntalaisten pariin olisi varmasti pienen kuvakirjan verran, mutta tähän olen liittänyt muutaman otoksen tämän päivän viimeistä markkinointihumusta Marianlinnan edestä.



Ensimmäisessä kuvassa  on Perussuomalaisten pormestariehdokas, Eetu Niemelä, joka on minulle uusi tuttavuus. Sen perusteella varsin asiallinen kuntapäättäjä aivan kelvollisella huumorintajulla. Kuvaa nimittäin en ottanut Eetun itsensä vuoksi vaan sinisissä liiveissä olevan tekstin vuoksi. "PS nostaa sykettä", sanotaan siinä. Ja kun PS on vaimoni Päivi Strandén, niin minullehan siinä luki, että Päivi Strandén nostaa sykettä. Kuvan julkaisemiseen kohteelta lupaa kysyessäni sanoi hän, että mikähän on käyttötarkoitus, niin kollega vierestä vastasi Eetun puolesta, että kuva tulee eroottiseen käyttötarkoitukseen. Tähän Eetu, että "anna palaa".

Päätöstilaisuus oli sekä väeltään että hengeltään aivan loistava, kuten toisesta kuvasta voi itse kukin todeta.

Joka tapauksessa itselleni antamani lupaus on täytetty asettumalla syntymäkunnassani kerran ehdokkaaksi ja tekemällä se myös kunnolla. Nyt oli kaikki pelissä euroineen juuri sen verran, että koko ajan on ollut mukavaa.
Kolmannessa kuvassa on alkoholiton Lehtikuohujuomapullo, jonka hain Päiviksen kanssa huomiseksi, vaalien tuloslaskennan jälkeiseksi ajaksi. Kysyin Alkon myyjältä, että voiko vaalipettymykseen ja voitonjuhliin käyttää samaa juomaa. Hän naurahti, että kyllä vain, varsinkin, jos se on alkoholitonta. Huomenillalla tiedämme kumpaa juhlimme.

Viimeisessä kuvassa on tämän illan kampanjapäättäjäisiin kotona Päiviksen valmistama räiskäletaikina, jossa nesteenä on käytetty itse omista koivuista valuttamaamme koivunmahlaa. Jota päivis oli tuonut myös vaalikampanjatilaisuuteen Marianlinnan vaalihumuun.  Oli mukava seurata ihmisten ilmeitä, kun monetkin mitä ilmeisemmin siemailivat mahlajuomaa ensimmäistä kertaa.








Ei kommentteja: