Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

On taas mahlan aika

päivis: Jorma kaivoi tänään mahlanjuoksutuksessa tarvittavat välineet esille. Viime keväänä mahlankeruuta varten ostettu poranterä oli kateissa, joten sellainen piti ensin hankkia. Tarvitaan siis letku, pulloja, porakone ja letkun paksuutta vastaava poranterä. 

Tämä on vasta kolmas kevät, kun olemme opetelleet valuttamaan mahlaa. Ensimmäisenä keväänä vain kokeilimme, miten mahla juoksisi katkaistusta koivun oksasta. Huonostihan se juoksi, mutta pääsimme kuitenkin koivunmahlan makuun.

Viime keväänä olimme jo paljon viisaampia. Osasimme katsoa sopivampia, tukevarunkoisia koivuja ja uskaltauduimme poraamaan pariin runkoon tarvittavat reiät. Tai Jorman hommaksihan useimmat noista ulkotöistä jäivät. Minä joskus kävin vain laittamassa uutta pulloa täyttyneen tilalle. Minä puolestani pidin huolen, että muistimme aamupalalla juoda lasilliset mahlaa. Myös pakastaminen oli minun heiniäni.

Mahlan pullotimme muovisiin pakastuspulloihin. Yllätykseksemme mahlaa tuli niin paljon, että saunakontissa olevan jääkaapin pakastinosa täyttyi tuota pikaa. Piti ostaa arkkupakastin. Tosin sellainen pieni, joka sopi mukavasti Merikonttikotiimme.

Nyt on siis taas syytä kaivaa esiin nuo pullot. Veikkaan, että pakastettavaa tulee enemmän kuin viime keväänä. Jorma porasi kolmeen koivuun reiän ja laittoi niihin letkun. Eipä mennyt kuin hetki, kun mahlaa jo alkoi tippua pulloihin. Eikä vielä edes taida olla ihanteellisin mahla-aika.

Koivunmahlan sanotaan olevan terveellistä. Eikä se taida olla edes mikään uskon asia. Se myös maksaa melkoisesti, jos sitä haluaa ostaa kaupasta. Käsittelemättömän mahlan sanotaan pilaantuvan helposti. Kotioloissa mahla säilyy jääkaapissa pari kolme päivää. Pakastimessa sen luvataan säilyvän ainakin vuoden. Niin pitkäksi aikaa meillä ei mahlaa riittänyt, joten pakastamisasiassa voin luottaa vain netistä löytämiini tietoihin.

Viime syksynä kävin joitakin kertoja kuntosalilla. Otin sinne aina mukaani pullollisen mahlaa. Olipa muuten loistovalinta. Voi kuulostaa oudolta, mutta mahlaa oli helpompi juoda kuin vettä. Olemme myös kuulleet, että joillakin mahla saattaa tosissaan vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Se tietää tiheitä vessakäyntejä.

Ei kommentteja: