Ensin tulee kevät

päivis: Jorma kirjoitti eilen, että kesä tulee verkalleen. Tuleehan se, mutta ensin tulee kevät. Suosikkivuodenaikani. Tänä keväänä vain talvi on alkanut vaihtua kevääksi kovin verkalleen. Ehkä pitäisi hyväksyä ajatus, että Suomessa on kahdeksan vuodenaikaa. Siinä tapauksessa talven ja kevään väliin mahtuisi niistä yksi.

Hakaniemen rantaa on tullut kuljettua ihan lähiaikoina, mutta sieltä niitä kevään merkkejä en vielä huomannut, vaikka Tavaramarkkinat ihanassa, tutuksi tulleessa kappaleessaan antaa niin ymmärtää. Mutta kevään tulon tietää siitä, että aurinko laskee aina vain myöhemmin. Kun lähden illalla ulkoiluttamaan Niiloa, taskulamppua ei enää tarvitse ottaa mukaan. Ei ainakaan, jos asiointi tapahtuu ennen iltakymmentä.

Kuva Niilosta ja Rabbit-islandin keväästä on muutaman vuoden takaa,
mutta juuri tuolta pienellä saarellamme nytkin näyttää. Alkavan kevään
voi nähdä, kun katsoo kuvaa tarkasti. Maa pukkaa jo uutta vihreää.

Onhan se hiukan säälittävää, miten joka kevät jaksamme olla niin innoissamme siitä, kun teiden varsille ilmestyvät ensimmäiset leskenlehdet. Eilen iltahämärässä ne näin. Kevään ensimmäiset leskenlehdet. Olin töpinöissäni. Tästä se taas lähtee.

Lehtipuihin ja pensaisiin silmut eivät ole vielä tulleet. Kun tulevat, siitä tietää, että on kevät. Mutta siihen asti valutamme muutamasta pihakoivusta mahlaa, jota nyt riittää pakastettavaksi niin, että pakastin alkaa olla jo ihan täynnä. Mahlan tulo lakkaa, kun silmut aukeavat.

Linnutkin tuovat kevään. Ulkona soi lintujen konsertti aamuhämäristä iltamyöhään. Luultavasti siinä välilläkin. Yölinnut.

Pihan kahden kanin odotamme tuovan meille taas lisää vipinää. Vielä ei kanien pesänrakentamisesta ole näkynyt minkäänlaista merkkiä. Siitäkin tietäisi, että kevät on tässä ja nyt. Mutta jaksamme odottaa.