Joskus häpeän olla ihminen

jormas: päivis kirjoitti eläinten oikeuksista ja ylipäätään siitä kuinka toisten eläinten on ihmisten mielestä hyväksytympää olla kiinni kuin toisten. Jatkan samasta aiheesta. Jos olisin kasvissyöjä, olisi minun vaikea löytää riittävästi perusteita pitää ylipäätään mitään eläintä kiinni. Mutta se raha ja tehokkuus, ne kai ainakin osin ohjaavat tätäkin asiaa.

On navetoita, joissa eläimet eivät voi liikuttaa kuin päätään ylös - alas syödäkseen ja juodakseen. Taitavat olla usein niin sanottua lihakarjaa silloin. Mutta saattaa se olla maitoa tuottavalla lehmälläkin huonoimmillaan samalla tavalla. Toisessa päässä ovat vapaat lehmät ja kai siinä välissä luomumaitoa tuottavat. Siatkin röhkivät kovin erilaisissa olosuhteissa ja ruualla. Sillä sektorilla taitaa toisessa päässä olla villisiat, joita on nähty jo Suomessakin. Virossa käyvät niitä Suomestakin metsästämässä. Nämä metsämiehiksi itseään nimittävät, joiden joukossa on nykyisin myös metsänaisia. Kanojen ja ylipäätään siipikarjan erilaiset elinympäristöt olisivat oman bloginsa arvoinen asia. Kissamaailmassakin olisi tarinaa vaikka kuinka, sillä se nauttii Suomen luontoon kuulumattomana poikkeuksellista lainsuojaa.

En tiedä mihin luokkaan kuuluu laittaa eläimet, joiden elämisen ainut tarkoitus on turkki, jonka joku hankkii päälleen kohtuullisen isolla nipulla rahaa. Vaikea ajatella, että silloin kyseessä olisi edes hyötyeläin. Minkit, naalit, ketut, supit ja monet muut elävät pientäkin pienemmissä häkeissä ja syövät kaikkea sitä mitä kohtalotoverista jää jäljelle, kun se on tapettu turkin vuoksi. Näiden eläinten tarkoitus ei ole olla edes ihmisen ruokaa, vaan lyhyen elämän ainut tarkoitus on ihmisen turhamaisuus.

Aivan oma lukunsa ovat marsut, kesyrotat, hiiret, häkkilinnut, kanit, monet muut pikkujyrsijät ja niin edelleen. Joista osa ei tiedä vapaudesta mitään ja osa tietää, sillä osa syntyy vankeudessa ja osa vapaudessa. Häkkilintumaailmassa oma lisänsä ovat kirjekyyhkyt, jotka vapauden saatuaankin lentävät kymmenien kilometrien päähän häkkiinsä takaisin. Ihmismielessä huvittavia ovat myös Thaimaan rannoilla pienten tyttöjen ja poikien pienissä häkeissä kantamat pienet, varpusennäköiset linnut. Joita turistit ostavat vapaaksi muutamalla kolikolla. Linnut lentävät vapauteen ja ties minne, mutta luulen, että jossain olevaan kotipaikkaansa, jonka arvaan olevan ihmisen tekele sekin. Matkatakseen taas tyttöjen ja poikien mukana pikku häkeissään seuraavana aamuna turistirannoille.

Outoa on myös, että eri maailman kolkissa ja kulttuureissa koirien kiinni- tai vapaanapitämiseen suhtaudutaan kovin eri tavalla. Enemmistö maailman koirista elänee kuitenkin edelleen vapaan koiran elämää. Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu pitää koirat kiinni. Kaupungeissa on jopa koirapuistoja erikseen pienille ja isoille koirille. Portin ulkopuolella saattaa olla peräti mitat kumpaan on koira päästettävä. Ei vapaaksi vaan aitaukseen.

Mutta vaikka seurakoira-sana kalskahtaa väheksyvältä, on koira monen ihmisen yksinäisyyden ainut poistaja. Sen tehtävän suon niille mielihyvin. Hienoa olisi, jos ne saisivat länsimaissakin elää vapaana.

Ehkä niin sanotun hyötykäyttökoiran yksi irvokkaimmista tehtävistä ja osoituksena ihmisen kaistapäisyydestä ovat miinakoirat. Ensin ihminen miinoittaa alueen, jotta miinaan menisi ihminen tai ei menisi koko alueelle ja sitten laitetaan koira etsimään ihmisen toisilleen asettamia pommeja.

Tämä blogi on hyvä päättää pariin lainaukseen Jenni Haukion oivasta kolumnista, jossa hän kertoi mielipiteensä Särkänniemen delfiineistä.

Tekstissä Haukio kuvaili, miten älykäs nisäkäs delfiini on. Eläin pystyy ratkomaan pulmia, käyttämään työkaluja ja ymmärtämään käsitteitä. Vapaudessa pullonokkaiset vedenelävät voivat uida jopa 160 kilometriä vuorokaudessa ja sukeltaa yli 60 metrin syvyyteen.

- Vuonna 1985 näitä ihmisen parhaita ystäviä pyydystettiin Meksikonlahdelta viisi yksilöä, joista sittemmin tuli hyvin tuttuja suomalaisille. Kun tällaiset eläimet siirrettiin niiden luonnolliseen elinalueeseen verrattuna kalamaljan kokoiseen betonialtaaseen, ei tapahtunutta tämän päivän ymmärryksellä voi pitää minään muuna kuin silmittömänä epäoikeudenmukaisuutena, Haukio kirjoitti.

- Mutta maailma arvoineen ja asenteineen, tietoineen ja ymmärryksineen oli tuolloin, yli 30 vuotta sitten kokonaan toisenlainen. Särkänniemen delfiinit ovat sekä surullinen että lohdullinen esimerkki siitä, kuinka nopeasti tai toisaalta tuskallisen hitaasti eläinten oikeuksien tiedostamisessa on edetty.

Haukio päätti kolumnin kysymykseen siitä, olemmeko me ihmiset koiran parhaita ystäviä.