Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Minäkö alkoholisti?

jormas: Silloin tällöin käyn sosiaalisessa mediassa keskusteluja toisesta elämäni suuresta intohimosta, alkoholista. Toinen on ollut alkoholittomuus, josta hankkimani omakohtainen kokemus ylittää jo nykyisin ajallisesti yhtäjaksoisen alkoholinkäyttövuoteni. Joskus sähköisissä keskusteluissa on jotakin, joka mielestäni on muillekin jaettavissa, joskin silloin on tekstiä muutettava sen verran, että siitä ei asianomaisen lisäksi muille keskustelukumppanini tunnistu. Tässä siis jo monet kerrat toistamiani viisauksia viinan kanssa ja ilman olosta ja elosta:

"Tämän kertaisesta vastauksestani Sinulle muokkaan myös huomisen blogikirjoituksen. Ehkä tietänetkin, että olen vaimoni Päiviksen kanssa kirjoitellut vuoropäivin blogeja yli viisi vuotta. Määränä se lähes 2000 kirjoitusta. Kaikkiaan blogitavan aloitimme 12. joulukuuta 2009. Joten lukemista siinä on vähäksi aikaa ja itselle muistelemista, sillä silloin tällöin niitä tulee luettua vuosien päästäkin.

Kirjoitat minulle: "Sinä vaan olit alkoholisti! Siitä oli kaukana alkoholin hallinta. Et nytkään, tosin et haluakaan, pysty ottamaan yhtä tai kahta huikkaa, vaan ne sinut vie... kuin stoorisi yhdestä huikasta ja toisesta miehestä.... Toistan vielä sinä et vaan hallinnut alkoa vaan se hallitsi sinua. Itse olen välimaastossa ja rimpuilen vahvuuteni kanssa tai heikkouteni. Nyt taistelen vahvuuteni kanssa hallitsenko vai en ja vielä olen voitolla."

Kuinka tuttua kirjoittamasi onkaan ja vuosikymmenten saatossa eräänkin kerran kuultua. Hyvin usein se onkin niin, että alkoholisoitunut konjakin juoja vertaa itseään kirkkaita viinoja juoviin, kirkkaita viinoja juova viinin lipittäjiin, he oluen juojiin ja viimein kaljaveikot korvikeaineiden käyttäjiin. Ovat mielestään parempia kuin kulloinenkin vertailukohde. Heikon itsetuntonsa kanssa he keskustelevat itsensä kanssa, että enhän minä suinkaan alkoholisti ole, koska ne ovat niin ja minä kuitenkin näin.

Ensin mies ottaa ryypyn, sitten ryyppy ottaa miehen ja viimeksi ryyppy ottaa ryypyn. Syyt miksi juominen on aikoinaan alkanut ovat unohtuneet, jos ovat koskaan mielessä olleetkaan. Joka tapauksessa "ruukku menee kaivolle kunnes särkyy". Mutta jokaisen ruukun särkyminen ja henkisen pohjan löytyminen on yksilöllistä. Muutokseen johtavan riittävän arvovaltaisen diagnoosin voi tehdä ainoastaan asianomainen itse. Kuka missäkin tilanteessa.

Juo kolinaa tai konjakkia, olo on aamulla sama. Ja tauti myös. Mutta kuka on sitten alkoholisti? Siitä on kai taitettu peistä lähes yhtä kauan kuin moista ainetta on juotu. Yhtä totuutta ei liene tässäkään asiassa olemassa. Itselleni ei myöskään ole kovinkaan suurta merkitystä onko alkoholismi sairaus, totuttu tapa, synti tai sen seuraus vaiko jotain aivan muuta. Sen tiedän, että alkoholismin kanssa pärjää erinomaisesti juuri niin kauan kuin ei juo viinaa. Sillä alkoholismi ja alkoholisti ovat kaksi eri asiaa. Mutta kuin toisiinsa istuvat vakka ja kansi.

Yleistä on, että alkoholisti itse huomaa viimeksi oman tilansa. Tai ainakaan tunnustaa muille, vaikka yksinäisyydessään heikkona hetkenään sen itselleen myöntäisikin. Tai ainakin pitäisi mahdollisena. Yksi parhaista määritelmistä on, että ihminen on alkoholisti tai juo alkoholistimaisesti, kun juominen tuottaa jatkuvan ongelman asianomaisen jollekin elämän osalle. Juoja luulee saaneensa tyydyttävän vastauksen kysyttyään asiaa varmuuden vuoksi vain itseltään.´

Mutta siinä ei ole kaikki. Jos asiaa kysyy omilta lapsilta, voi saada vastauksen, että he haluaisivat, että isä tai äiti eivät joisi lainkaan. Silloin juominen mitä todennäköisemmin tuottaa tai on tuottanut lapsille jatkuvan ongelman. Aivan oma lukunsa on puoliso, joka varsinkin ennen liian usein tarkoitti sitä, että naiset sietivät puolisonsa juomista niin kauan kuin palkkapussi tuli kotiin. Toinen oma lukunsa ovat ystävät, kaverit, kylän miehet ja naiset sekä naapurit.

Lapsi voi huomata kärsineensä vanhempiensa juomisesta vasta tultuaan aikuiseksi. Vaikka en isääni alkoholistina pitänytkään, oli hänellä hyvinkin yksipuolinen tapa viettää vapaa-aikaansa. Olin aikuinen, kun yksissä Sininauhaliiton henkilökunnan joulujuhlissa purskahdin hillittömään itkuun, sillä kuin salamana kirkkaalta taivaalta mieleeni nousi, etten muistanut ainuttakaan joulua, jolloin isä olisi ollut selvinpäin. Äitini ei käyttänyt silloin alkoholia lainkaan, mutta isäni kuoleman jälkeen senkin edestä. Mutta mikä minä olin siitä sanomaan, sillä joimme molemmat käytännössä päivittäin. Tosin koska minä kävin myös kuppiloissa, ajattelin kirjoitukseni alun tapaan olevani jotenkin äitiäni parempi, joka joi vain kotonaan keskiolutta, jota Suomen viisaan alkoholipolitiikan ansioista oli tullut jokaiseen ruokakauppaan ja kioskiin."

Ei kommentteja: