Valokuvaaja Jorma Marstio otti lehteen mukavia kuvia meistä ja kodistamme. |
Jutun kirjoittanut toimittaja Aino Loikkanen huomasi hienosti nostaa tekstistä ylös Jorman toteamuksen, jonka olen kuullut monesti, mutta joka kerta se kuulostaa yhtä hyvältä ja oikealta: "Halusimme enemmän kuin siirtolapuutarhamökin, mutta vähemmän kuin omakotitalon." Sen me tosiaan olemme saaneet.
Olemme nyt asuneet Merikonttikotiamme runsaat kaksi vuotta. Edelleenkin olemme täysin tyytyväisiä siihen, minkälaiseksi kotimme rakennettiin. Kotilieden haastattelussakin Jorma viittaa vain ikkunoiden räystäslippoihin, jotka olisivat voineet olla vähän pitemmät. Nyt vesi valuu kovalla sateella pitkin ikkunaa. Oikeastaan siis vain yhtä korkeaa ikkunaa pitkin. Suuri päätyikkuna ja muut korkeat ikkunat toimivat oikein hyvin.
Vesisäiliön täyttöpuuhista en enää hurmaannu samalla tavalla kuin silloin, kun vielä asuimme matkailuautossa ja pyykin- ja enimmäkseen muutkin pesut tapahtuivat silloisessa sosiaalikontissa eli nykyisessä saunassa. Silloin vesisäiliön täyttöpuuha oli hauska ohjelma. No, ehkä se on edelleen sitä, mutta vesipumpun rikkoutuminen ja uuden pumpun käyttöönoton vaikeudet ovat ehkä vain nyt liian lähellä mielessä.
Eilen luin jotain sisustusjuttua. Siinä todettiin, että seiniä ei aina tarvitsisi vedellä valkoisella maalilla. Totta. Meilläkin voisi joku tai jokunen seinä olla jonkun muun värinen. Mutta toisaalta pienessä ja suhteellisen kapeassa tilassa valkoinen väri tuo sopivasti valoa ja antaa armollisesti sisustaa monenkirjavilla huonekaluilla ja muilla tavaroilla ilman, että lopputulos on liian riemunkirjava.
Ehkä asia nostetaan pöydälle sitten, kun Merikonttikoti joskus kaipaa ensiremonttiaan. En tiedä milloin sen aika on, kun ottaa huomioon, että moni saattaa edelleenkin elellä vaikkapa 1970-luvulla rakennetussa kodissa, jossa vieläkään välttämättä ei ole ihan akuuttia remontin tarvetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti