En ymmärrä työnantajan ajalla ja rahalla tehtävää työnohjausta

jormas: Eilisen päivän Hesarista bongasin jutun työhyvinvoinnista. Olen eräänkin kerran jaksanut ihmetellä, että miten siitä kannetaan erityisesti huolta työyhteisöissä, joissa tehdään jotakin aivan muuta kuin ruumiillista työtä. Usein niissä on kovastikin koulutettua ja oppinutta väkeä, joilla luulisi olevan keskivertoa paremmat eväät tehdä omat työt, vaikka ympärillä olisi yhtä jos toistakin häiritsevää.

En ole koskaan osannut ymmärtää miksi työyhteisöstä ja työssä jaksamisesta huolehtiminen ei olisi yhtä suuri asia myös siellä missä tehdään pääosin ruumiillista työtä. Tai sitten ei, mutta miksi? Monesti olen nimittäin esimerkkinä puhunut maalaistalon emännästä ja isännästä, jotka ottivat tulisesti yhteen. Kaksi pomoa omassa työyhteisössään siis. Kun kello tuli viisi, loppui riita siihen, sillä lehmät piti lypsää ja tehdä muutkin navettatyöt. Muuten lehmät ovat aamulla maitokuumeessa ja lapset eivät saa maitoa kouluun. Tässä työyhteisössä oli itsestään selvyys, että hommat pitää tehdä, tuntuu miltä tahansa.

Vaan toisin on monessa henkistä työtä tekevässä työyhteisössä, On oltava yksilö- ja ryhmätyönohjausta, mahdollisuutta mennä työterveyspsykologille, yksityiselle työterapeutille ja niin edelleen. Väärä sana työtoverilta toistuvasti jossakin saa aikaan työsuojeluvaltuutetun, työsuojelupäällikön tai työsuojelutoimikunnan puuttumisen asiaan. Kunhan itsensä kaltoin kohdelluksi tunteva työntekijä palaa palkalliselta sairauslomalta, jonne hän on hakeutunut työkiusaamisen, työstä johtuvan henkisen pahoinvoinnin ja työuupumuksen vuoksi.

Professuuriakin hoitanut työhyvinvoinnin dosentti Marja-Leena Manka saarnaa, ettei työhyvinvointi ole vain keppijumppaa tai akkain hömpötystä, vaan sen avulla voitaisiin saavuttaa miljardien eurojen arvoinen tuottavuusloikka. Hänen mukaansa menetetyn työpanoksen hinnaksi arvioitu peräti 24 miljardia euroa vuodessa. Kovin yksipuolista. Mielelläni tutustuisin tilastoihin, joista selviää paljonko työaikaa kuluu työhyvinvoinnin kanssa työpaikalla painimiseen ja joista selviää kuinka paljon ollaan minkäkin laisista töistä sairaslomilla. Ja paljonko kirvesmiehet, raudoittajat, maalarit, sähkömiehet ja monet muut rakennusmiehet, tehtaan työntekijät tai ylipäätään ruumiillisen työn tekijät ovat työstä pois henkisen työpahoinvoinnin vuoksi.

Aikoinaan ollessani työelämässä rakensimme ja rakennutimme ihmisille koteja. Tuli istuttua eräässäkin työmaakokouksessa ja kuultua mitä ja missä kulmassa maalari tai hänen pomonsa sanoo kirvesmiehelle tai vastaavalle, jos kokee, että oma homma ylipäätään jumittuu toisen tekijän vuoksi. Henkisen työn tekijällä olisikin paljon opittavaa miten suhtautua kulmikkaaseen, mutta suoraan ja rehtiin kielteiseen palautteeseen, joka annetaan muiden kuulleen ilman korulauseita.

Mankan ohjeita ja näkemyksiä lukiessani ihmettelen, että miten voimmekaan suhtautua eri tavalla eri työyhteisössä periaatteessa aivan samaan asiaan. Siis työaikaan, jonka myymme työnantajalle.

Haluaisin olla kärpäsenä katossa rakennustyömaan kokouksessa, jonne Manka on tullut antamaan ohjeita kuinka viihtyä työssä ja kuinka saada työtehoja lisää.

Hän ehdottaa myös tuunaamista eli työn tekemistä toisin. Työ ei saa olla ihmiselle kaikki kaikessa, vaan välillä kivastakin työstä pitää palautua. Hän tekee sen juoksentelemalla ja laulamalla laulutaidottomien kuorossa, jonka työnimi on Almost Singers.

Ota myös käyttöön työkavereidesi kanssa työpäivän/viikon päätteeksi purkuhetki jakamaan onnistumiset ja turhautumiset.

Kirjoita lyhyt yhteenveto ison työvaiheen jälkeen.

Pitäkää yhteisiä mielenvaihtohetkiä, jolloin pää kääntyy vapaalle.

Hanki kokemusasiantuntijakaveri.

Pidä joka päivä Minun aikani -hetki.

Tuunaa työtäsi opettelemalla uusia taitoja.

Hurvittele välillä kevytmielisesti.

En vähättele asiaa, mutta kaikkea yllä mainittuako työnantaja on ajatellut ostavansa työntekijältä hänet palkatessaan?