Ennen juhannusta media ei tunnu panostavan yksinäisyyden murehtimiseen. Mielikuvissa kaikki ryntäävät maalle vetten äärelle. Siellä ollaan suvun ja ystävien kesken nauttimassa Suomen suvesta. Yksinäisellä ei edelleenkään taida olla sukua ja ystäviä, joiden kanssa näin voisi tehdä. Varsinkaan kaupungissa asuva yksinäinen ei myöskään voi olla huomaamatta, että joulun tavoin moni asia pysähtyy ja on kiinni. Kaikilla ei ole edes varaa matkustaa yksin sinne, missä yksinäinen sulautuu sujuvasti pariskuntien ja kaveriporukoiden - tai muiden yksinäisten - joukkoon.
Joulu on aikaa, jolloin jotenkin kuuluu käpertyä sisään päin. Luulen - mutta en tietenkään tiedä, koska en ole viettänyt yhtään joulua yksin - että yksinäisyys on jouluna selätettävissä, jos silloin pystyy nimenomaan nauttimaan yksinäisyydestä. Pelkkä yksin oleminen ei ehkä ole paras tapa siihen, mutta yksin voi tehdä monia asioita. Voi varata hyvää lukemista, voi vuokrata ja katsoa hyviä elokuvia, voi leipoa ja tehdä ruokaa, täyttää ristikoita ja pelata pasianssia tai voi valmistautua etukäteen tyhjiin päiviin hankkimalla jotain askarreltavaa. Mutta jos vain istuu miettimässä yksinäisyyttään, ymmärrän, että joulun, tai minkä päivän tahansa saa tuntumaan helvetilliseltä.
Sadepäivä autioituneessa kaupungissa ei kuulosta innostavalta, vaikka ei olisi yksinkään. Kuinkahan moni vauvaperheen vanhempi tälläkin hetkellä miettii, mitä tekisi alkavan pitkän viikonlopun ajan? Nuorena äitinä ainakin itsestä tuntui usein siltä, että elämä on jossain muualla kuin missä itse olen. Siinä iässä ei ehkä myöskään osaa tehdä etukäteisvalmisteluja tylsien juhlapäivien varalle.
Tästä tiedosta ei taida olla iloa kovin kaukana Helsingistä asuville: Linnanmäki on auki juhannuksenakin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti