Yhteiskuntavastuuta ja vapaaehtoistyötä

jormas: Eilen kävin venäläisen rouvan kanssa hakemassa Fidan kirpputorilta vuodesohvan. Keravan sivussa olevalle kirpparille piti ajaa keskustan kautta, sillä rouva ei sinne muuta reittiä osannut. Mentiin rautatien yli ja tultiin takaisin Hyrylään vähän suoremmin rautatien ali.

Huonolla suomella hän kertoi matkalla paniikistaaan, joka oli tullut, kun hän oli ostanut Gigantista pesukoneen, jonka kylkiäisinä aikamiespoika oli saanut ties kuinka monivaihteisen polkupyörän. Joka odotti kerrostalon ulkopuolella, pressun alla polkijaansa. Paniikki ei kuitenkaan tullut pyörästä vaan pesukoneesta, joka varsinkin linkousvaiheessa ei ollut pysynyt paikallaan, vaikka hän siti poikansa kanssa yritti pidellä nelin käsin.
Kasaaminen oli ollut nimittäin jokseenkin tuskallista, kun ei ollut venäjänkielisiä ohjeita. Kummallinen kielellinen takapajula siis..... tämä Suomi nimittäin. Mutta vian arvasin, sillä matkanaikaiset kuljetuspultit, jotka pitävät rummun liikkumattomana, olivat yhä paikallaan. Irroitin ne ja koin olevani (taas kerran) Luojaani suurempi hetken ajan rouvan ja pojan silmissä.

Kun en rahaa vaivanpalkaksi huolinut, sain leipäjonosta jonotettua leipää neljä kappaletta sekä kuvan Viru Valge vodkapullon. Ei auttanut, vaikka sanoin, etten juo. "Minä tiettä, että sinä ei juo, mutta sinä otta nyt tämä vaan ja anta vaikka yksi kaveri." Vaan mistä löydän pullon arvoisen kaverin, joka ei ole alkoholisti, sillä heidän juottamisensa lopetin samalla, kun lopetin itsekin aineen käytön? Parhaista kavereista iso osa on siellä lavealla tiellä edelleen. Ketkä ovat elossa. Leivistä osa osasi jo eilisen päiviksen blogin kuvan mukaisesti itseni sijaan parempiin suihin tai oikeastaan turpiin.

Joten kauas ovat palkkiot menneet sitten päihdetyön vuosieni, kun vaivanpalkaksi otan viinaa ja leipää. Vai ovatko sittenkään, sillä kuvaan sattui muistoja roppakaupalla muutenkin? Seinällä olevassa kuvassa poseeraan Irwin Googmanin kanssa Tuusulan Rantatiellä. Tunsin tämän hienon miehen ja kuskailinkin häntä jonkun kerran hänen keikkamatkoillaan. Antti alias Irwin ei jaksanut olla ihmettelemättä kuinka voin olla balansissa, vaikka en juo. Sanoi, että Junnu Vainio ei koskaan enää ollut entisensä, kun lopetti juomisen.

Kuvassa on muitakin muistoja. Keinutuoli on alkujaan niin sanotulta hullujen huoneelta, jossa "asukkailla oli alakerrassa häkit ja naapurin lapset syöttivät niille heiniä". Kyseessä on Kukkula eli Kalliomäki Jyväskylän Puuppolassa, jonne olin perustamassa puolimatkankotia. Se toimi omana kotinanikin vuosikaudet.

Keinutuoli oli ilmestynyt Sininauhasäätiön työhuoneeseeni, kun olin Kolumbiassa ensimmäisellä osa-aikaeläkejaksolla Bokotan katulasten lastenkodissa. Asuin heidän kanssaan muutaman viikon. Aina aamuisin lapset pomppivat vatsani päällä ja nyppivät partakarvojani aikuisen ihmisen ja rakkauden kaipuusta. Koin olevani suunnattoman tarpeellinen tekemättä mitään.

Päivittäin verrattiin käsivarsia. He jaksoivat toivoa, että olisivat saaneet yön aikana yhtä vaaleat käsivarret kuin itselläni oli. Keinutuolin selkämyksellä olevan viitan toin siltä reissulta. Kuten kirjoitin, keinutuoli oli joidenkin työtovereitteni toimesta ilmestynyt työhuoneeseeni. Sen pääälle oli tussilla kirjoitettu paperilappu: "Sammal-Soini, vain eläkeläisille".