Muisti

päivis: Hesari julkaisi tämän päivän lehdessään artikkelin, joka hätkähdytti. Jutun mukaan ihmiset saa muistamaan sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunutkaan. Ihmisten muistia on tutkittu monissa kokeissa. Esimerkiksi omia lapsuusmuistoja voi alkaa uskoa todeksi, kun sukulaiset on laitettu kertomaan tekaistuja tapahtumia lapsuudesta ja siinä yhteydessä on myös esitetty muokattuja valokuvia.

Erityisen uskomattomalta kuulosti se, että ihmiset on jopa saatu uskomaan, että he ovat olleet kuumailmapallon kyydissä, vaikka todellisuudessa näin ei ole koskaan tapahtunut. Muisti on kummallinen ja monimutkainen asia, muuta en tämän artikkelin luettuani osaa sanoa.

Artikkelissa puhuttiin valemuistoista. Niitä syntyy, jos kuvittelee jonkin tapahtuman elävästi. Kuinkahan monta valemuistoa itselläni on? Olenko oikeasti meinannut juosta Novgorodissa jokeen, kun säikähdin sammakkoa? Se on yksi elävimmistä lapsuuden muistoistani, jonka myös mielelläni kerron, kun tulee puhe sammakoista. Toisaalta en usko, että minulle olisi syötetty tuollaista tarinaa. Oletettavasti muistikuva on tosi. Ainakin osittain.

Joskus olen miettinyt, muistanko oikeasti itse joitakin asioita lapsuudesta, vai ovatko muistikuvat syntyneet siitä, että minulle on kerrottu joistakin tapahtumista. Joskus luulen muistavani, miten muuttokuormastamme Jyväskylästä Jyväskylän maalaiskunnan Palokkaan putosi jotain. Juuri ja juuri kaksivuotiaana tuskin kuitenkaan olen voinut painaa tuon tapahtuman mieleeni, vaikka sen niin elävästi kuvittelen muistavani.

Oli oikeastaan aika helpottavaa lukea tuota Hesarin juttua. Muisti selvästikään ei ole niin yksinkertainen asia kuin voisi luulla. Asioiden väärin muistaminen ikään kuin kuuluu asiaan. Muistin ei pidäkään tallentaa todenmukaista tietoa menneestä myöhempää käyttöä varten. Ja jostain syystä muistisairailla muistot vääristyvät vähemmän kuin terveillä.

Muistan nämä kanit, joista kumpaakaan ei ehkä enää ole. Ovatko muistoni
niistä kuitenkaan tosia vai olenko sepittänyt niiden ympärille oman tarinani?

Toisaalta on pelottavaa ajatella, miten esimerkiksi käräjäoikeudessa todistajat kertovat näkemästään. Muistan jo vuosia sitten lautamiehenä ihmetelleeni, miten todistajat muistavat tapahtumia niin tarkasti - tai keskenään joskus hyvinkin eri tavalla. Tiedostin, että itse olisin luultavasti melko huono todistaja. Hesarin artikkelin valossa voisi uskaltaa jopa väittää, että joissain tapauksissa osa todistajien - miksei myös vastaajan ja mahdollisen asianomistajan - muistikuvista on voinut syntyä vasta siinä vaiheessa, kun tapahtunutta on ryhdytty puimaan.

Tuo vajaan kahden sivun mittainen Hesarin artikkeli on vain omiaan lisäämään ihmistä koskevaa hämmennystäni. Olen miettinyt paljon sitä, miksi eri ihmiset kokevat samat asiat niin eri tavoin. Miksi jollekin joku asia on niin hyvä ja tavoiteltava, kun joku toinen kokee saman aivan toisin. Ja nyt sitten pitää elää sen kanssa, että jotkut omat, kirkkailta tuntuvat muistikuvat ovatkin ehkä täysin mielikuvituksen tuotetta tai ainakaan niissä ei ole totuutta kuin siemeneksi.