Hyvää päivää kirjesvartta

jormas: Aamulla sanoin päivikselle, että yöllä sosiaalisen median olemusta pohtiessani tulin tulokseen, että on kyllä harvinaista, jos joku siellä minulta mitään asiallisesti ottaen kysyy. Johon hän, että mitä sinulta pitäisi sitten ylipäätään kysyä? Kysyisivät vaikka kelloa, tokaisin. Tähän päivis, että mitä ne sinulta sitä kysyisivät, kun se on monessa laitteessa nykyisin muutenkin? Niinpä, ajattelin. Miksi ylipäätään kysellä muilta mitään?

Voiko tyhjyydessä olla sattumaa tai mitä on siellä jossakin?

Ollessani Sininauhan boss, pidin tapanani käydä aamulenkillä, -uinnilla ja -saunassa työkavereiden kanssa. Väkeä olikin aamuisin niin, että koskaan en kävellyt aamulenkkiä yksin. Sitten luovuin toimitusjohtajan tehtävistä. Lenkkeilyä jatkoin, mutta pääsääntöisesti yksin, sillä asemani myötä menivät myös lenkkikaverit. Hieman karrikoiden he siirtyivät pelaamaan sulkapalloa uuden toimitusjohtajan kanssa. Kutsun tätä mahdaattiystävyydeksi, jota ei ole olemassa kenenkään itsensä vuoksi. Ennen tätä kokemusta luulin, että he ovat kavereitani ja lenkkeillään sekä saunotaan yhdessä, koska se on mukavaa. Mukavaa se olikin, mutta kavereita he eivät olleet. Tai eivät ainakaan niitä, jotka luokittelen ystävikseni.

Päihdetyötä tehdessäni ajattelin, että vietän vanhuuteni tuetun asumisen yhteisössä poistaen päihdeongelmaisen toiseksi suurinta ongelmaa. Yksinäisyyttä. Sielussani näin, kun alan mies tai nainen sanoi, että ei sinun jormas köpöukkona tarvitse käydä Valtsussa, me haemme sinulle sen HK:n Sinisen. Mutta toisin kävi. Kun lähti asema, tuli selväksi, että kukaan työntekijä ei voi viettää eläkepäiviään Sininauhan asuinyhteisössä. Tai voi, jos alkaa juomaan tolkuttomasti. Sillä kun palkkatyö loppuu, "Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä". Joka aamu herätessäni oli pelko, että jälkeeni tullut johto ilmoittaa, että pakkaa Soini loputkin reppusi. Mutta tätä en jäänyt odottamaan, vaan kyselin itseltäni milloin ihminen on liian vanha aloittamaan alusta. Siihen minulla ei ole vielä vastausta.

Muodollisen pätevyyden vaatimukset lumosivat muodollisesti pätevän Sininauhan johdon. Joka on tehnyt hartiavoimin töitä sen eteen, että kyseessä on vain työpaikka ja asiakkaan asunto. Ei siis kodikas työyhteisö eikä kenenkään koti. Kodinomaisuus on kadonnut niin työntekijöiltä kuin asukkailtakin. Jäljelle on jäänyt vain työpaikka työpaikkojen joukossa ja asukkaille kodin sijaan "tanan luukku". Liian monen mielestä enää ei ole kodinomaista asuinyhteisöä, vaan enemmän tai vähemmän joukkomajoituskohde. Edistystä on tapahtunut vain, että jokaisella on oma huone. Jossa liian moni ihmissuhdetyötä tekevä kokee tekevänsä työtä vain rahan vuoksi ja asukas ei koe asuntonsa olevan hänen kotinsa. Koska liian harva välittää, ovat häiriöt satapaikkaisessa yksikössä sen mukaiset. Ja asukkaalla on yksinäisyys ulko-oven molemmin puolin.

Erinomainen kirja ihmisen ja koiran
yksinäisyydestä ja ystävyydestä

Kun seuraa maailman menoa melkein missä päin tahansa, löytää monen yksittäisen, järjettömän hirmuteon ja itsemurhan takaa yksinäisyyden. Ihminen ei ole löytänyt omaa paikkaansa yhteiskunnassa. Joka sekään ei pysy samanlaisena läpi elämän. Kun on itsensä saanut sopivasti aseteltua pyöreään astiaan, tulee "joku", joka siirtää neliskulmaiseen astiaan. Kun aikansa itseäni uuden muotoisessa pytyssä mukautan, olo alkaa tuntua siinäkin kotoisalta. Mutta elo ei tässäkään kestä määräänsä kauempaa, vaan edessä on siirto kuusikulmaiseen sammioon. Tätä se taitaa olla läpi elämän.

Ihmismieli on täydellisen käsittämätön. Miksi emme löydä pakkaamme, vaikka tilaa on meille kaikille? Vaikka kaikki maailman ihmiset mahtuisivat Suomen järvien jäille seisomaan. Ehkä on niinkin, että toinen kaipaa toista eri tavalla kuin toinen. Joku kokee olevansa aina yksinäinen, vaikka ei ole koskaan yksin. Ja toinen ei koe olevansa koskaan yksinäinen, vaikka on aina yksin. Yksinolo ja yksinäisyys ovatkin sanojen sukulaisuudesta huolimatta aivan eri asiota. Vapaaehtoisesti valittu yksinolo on harvemmin yksinäisyyttä. Kun taas siihen joutuneet kokevat olevansa yksinäisiä. Olen vakaasti sitä mieltä, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin eikä tekämättä mitään.

Mutta ihmisellä voi olla paljon aikaa, jonka käytöstä voi päättää itse. On tilanteessa, että omaa työpanosta, siis kolmasosaa vuodesta ei tarvitse/voi myydä rahasta kenellekään. On työtön tai on siirtynyt eläkeläiseksi eli vapaan sektorin kansalaiseksi ja on aikaa täyttää sudokuja päivästä toiseen. Voi myös etsiä mielekästä tekemistä ja kokea olevansa hyödyksi itselleen ja muille. Ja voi pohtia yksinäisyyden olemusta tai kirjoittaa vaikka tyhjänpäiväisiä blogeja.