On epäinhimillistä, että ihmisen normaaleilla elintoiminnoilla rahastetaan senkin jälkeen, kun kotihoidon palvelumaksut on jo maksettu. Onko mitään järkeä panna yhä suurempi osa sote-rahasta virtaamaan veroparatiisien kautta terveyspalveluyritysten kasvottomille ulkomaisille omistajille? Ei ainakaan tällaisten tapausten perusteella."
Juttu sinällään on hieman harhaan johtava, sillä wc-käynti tuskin maksaa mitään, vaan siihen tarvittava apu. Outoa on kuitenkin, että palvelukodin johtaja ei kirjoituksen mukaan ole suostunut sanomaan palvelun hintaa. Outoa se on siksi, että yksityisen palvelutalon palveluita tuotetaan usein voitetun kilpailun tarjouksen mukaan ja hintatiedot ovat julkisia tulosten saatua lainvoiman.
Menee sitten osa yrityksen tuotosta "veroparatiisin kautta terveyspalveluyrityksen kasvattomille omistajille" tai ei, on ensin täytynyt pärjätä tarjouskilpailussa ja tulla valituksi. Valinnan ovat tehneet valitsemamme luottamushenkilöt. Ehkä vähintään aiheellinen kysymys olisikin, että kuinka kalliita olisivatkaan olleet esimerkiksi perinteisen kolmannen sektorin tarjoukset? Silloin tällöin olen tälläkin palstalla kysellyt asiaa otsikolla: "Ho hoi kolmas sektori! Mihin olet menossa?"
Valistunut arvaus kyseisen toimitusjohtajan haluttomuuten vastata on, että jos seniori ei tarvitse mitään muuta palvelua öisin kuin avun wc käyntiin, maksaa se juuri tuon mainitun 15 euroa per kerta, mutta maksu on yöllisen palvelun tuotehinta laajemminkin.Kuitenkin on aiheellista nostaa asia esille. Oikein sieluni silmin näen kohtuullisen säästäväisen vanhuksen valvomassa yöllisen vuoteensa pohjalla. Hänelle on ollut läpi elämän tärkeitä sodan melskeissä sieluun kirjoitetut arvot: "Säästä lapsillesi, jotta heillä olisi paremmin." Ja vanhushan säästää yön ja yksinäisyyyden hiljaisuudessa. Että kestänkö aamuun, jotta säästyy 15 euroa vai annanko tulla housuihin tai vaippoihin, jotka usein kuuluvat ihmisen varustuksiin elämän alku- ja lopputaipaleella.
Joka tapauksessa kyse on enemmän tai vähemmän rahan palvomisen tuomista ilmiöistä, joilla on minulle hyvin kielteinen leima, vaikka ne onkin paketoitu hienoihin nimiin. Ne aukeavat ihmiselle ensin myönteisesti eikä meillä ole itse tekemämme kiireen keskellä aikaa edes pysähtyä ajattelemaan mitä paketti pitää kokonaisuudessaan ja oikeasti sisällään ja tarkoittaa.
Juuri tätä on "sisällön tuottaja ja tuotteistaminen", jossa on mukana aimo annos markkinoinnin ammattimaisuutta. Kaikella on hintansa, mutta ainut mitattava arvo raha. Löytyy rahalla mitattava tuotteistettu tuote, jossa on suorite sitä ja suorite tätä, mutta ei yksilöllisyyttä eikä ihmisarvoa.
Palveluita tuotetaan monin tavoin normitetulla työntekijäjoukolla, jolle tärkein ominaisuus on lain vaatima muodollinen pätevyys. Tästä oivallinen esimerkki olen itse. Vaikka valtakuntamme presidentti on myöntänyt minulle sosiaalineuvoksen arvon, niin meriiteillä, joilla sen olen saanut, ei nykyisin pääse vaatimattomimmankaan tuetun asumisen yksikön yövalvojaksi.
Markkinat ja markkinavoimat ovatkin pitäneet huolen, että huono tuote hyvällä markkinoinnilla elää paremmin kuin hyvä tuote huonolla markkinoinnilla. Kyse ei ole ainoastaan sosiaali- tai terveyspalveluista, vaan tuotteista yleensä. Huonon tuotteen loistavasta markkinoinnista on oiva esimerkki Talvivaara ja sen toimitusjohtaja Pekka Perä. Joka tuntuu löytävän loputtomiin uusia rahoituslähteitä ja -tapoja. Minä en häntä hauku. Päinvastoin, sillä jos hän jotain osaa, on se nimenomaan markkinointi.
Jos jotain pitäisi haukkua, niin ehkäpä tuotteen ostajia. "Ei tyhmä ole kuka pyytää, vaan kuka ostaa ja maksaa." Joka on mitä suurimmassa määrin valtio ja kunnat sekä valitsemamme päättäjät. Eli samaa sakkia, jotka ostavat Pekka Perän tuotetta ja valitsevat palvelukodin tuottajaksi. Joten äänestäjä jormas, katso peiliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti