Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Vallaton, mutta hyvä idea ilmaiseksi verottajalle

jormas: Viime yönä näin unta, että olin totaalisesti koditon ja asunnoton. Vaikka kuinka tuumailin, en keksinyt paikkaa minne olisin pääni kallistanut. Unessa Tuusulan ensimmäisestä apteekistakin Hyrylässä oli tehty entisen apteekkarin, Kaisa Soinisen koti-irtaimiston museo. Joten apteekin tuulikaapistakaan https://www.youtube.com/watch?v=BiupwTUCcnQ ei ollut yösijaksi.
Kun siinä vailla kattoa yöllä katuja tallailin ja ajattelin maailman sekä itseni menoa, keksin oivan idean, joka on korvauksetta valtiomme käytettävissä pohjattoman kassansa täyttämiseksi. EU:ssa käytetään asukasta kohden muovikasseja 200 kappaletta vuodessa. Suomessa vastaava luku on noin kuusikymmentä. 360 miljoonaa muovikassia siis. Yksi kassi maksaa kuluttajalle 20 senttiä. Jos nostettaisiin hinta yhteen euroon, josta valtion kassaan kilahtaisi 80 senttiä, olisi se tuottoina yli 280 miljoonaa euroa. Jos muovikassien kulutus vähenisi viidesosaan, saisi valtio silti vuositasolla yli 50 miljoonaa.
Jokainen muovikassin käyttäjä voisi itse päättää miten suurella summalla osallistuu talkoisiin säätelemällä uusien muovikassien ostojaan. Koska muovikassit tehdään öljystä, säästyisi myös arvokkaita raaka-aineita. Myös luonto ja muukin ympäristö siistiytyisivät. Olisiko muita häviäjiä kuin muovikassien tekijät?

Ei kommentteja: