Uusi luottamustehtävä

päivis: Postilaatikostamme löytyi jokunen päivä sitten kutsu osallistua Myllykylän Omakotiyhdistyksen vuosikokoukseen. Päätimme mennä, koska kokouksen muuna asiana mainittiin varsinkin Ala-Myllykylää vaivaava kaniongelma. Pitihän sitä mennä katsomaan, minkälaisen harmin kanit ovat lähikylässämme saaneet aikaiseksi.

Ajelimme kokoukseen Kuuautolla, sillä kokouspaikka oli Kiilinmäentien perukoilla eli siis Ylä-Myllykylässä. Normaalikelillä varmasti olisimme tuon reilun kilometrin matkan kävelleet, mutta edelleen sivutiet ovat niin jäiset, että kaikenlaista ylimääräiseltä tuntuvaa kävelyä jopa kotipihassa on pakko yrittää välttää. Nyt jos koskaan on kyse pääkallokelistä.

Enpä arvannutkaan, että tulen samalla valituksi omakotiyhdistyksen hallitukseen tai johtokunnaksi sitä myös taidettiin nimittää. Keksivät valintoja tehdessään, että väistyvässä hallituksessa ei ole yhtään naista. Uuteen pitää saada kaksi naista. Yhtä uusista jäsenistä voi kai myös nimittää kiintiöjäseneksi, koska hänet puolestaan valittiin nuoren iän perusteella. Puheenjohtaja puolestaan edustaa toista ääripäätä. Kehui, että hänellä on jo 80 mittarissa, joten toivoi, että vuonna 2016 yhdistyksen puhetta johtaisi jo joku toinen.

Oli oikein leppoisa ilta, vaikka siinä vaiheessa, kun päästiin puhumaan kaneista, oli vähän vaikea olla enää samaa mieltä kaikkien kanssa. Kaniongelma tuntui rajoittuneen muutaman paikalla olleen kotipihaan. Kukaan ei tarkemmin kertonut ongelman laatua. Tosin sekin koettiin ongelmaksi, että jotkut naapureista ruokkivat kaneja.

Aika huojentunut olin lopulta, kun kävi selväksi, ettei Myllykylässä varmaankaan päästä perustamaan sen kummempia kanintappojoukkoja. Muutama kyläläinen luultavasti alkaa harrastaa loukuttamista ja saavat siihen kaverikseen metsästyskortin omaavan nuoren miehen. Siinä luultavasti jokunen kani pääsee hengestään. Paikalle kutsuttu kaniongelma-asiantuntija Veikko Seuna antoi ohjeita, kuinka se tehdään.


Mekin olemme joskus kokeeksi yrittäneet loukuttaa kaneja.
Meillä ne eivät kuitenkaan ole päässeet hengestään.
Kolmen viikon pyydystäminen tuotti saaliiksi yhden pienen poikasen.
Joka Niilo-koiran nuoltua sen puhtaaksi vapautettiin takaisin luontoon.
Ehkä joskus vuosikymmenten päästä metsästyslaissakin erikseen mainittu
 riistaeläin villikani hyväksytään ihan niin kuin fasaanit tai  muut vieraslajit.

Mutta kuten Seunakin tietää, kanit ovat pääkaupunkiseudulle ja sen lähikuntiin tulleet jäädäkseen. Miten sitten millekin paikkakunnalle ovatkaan päätyneet. Niitä on niin Järvenpäässä kuin eri puolilla Tuusulaakin. Siihen teoriaan, että kanit olisivat levinneet kunnasta toiseen junavaunujen kyydissä, Seuna ei kertomansa mukaan kuitenkaan usko.

Sen sijaan Veikko Seuna kannusti panemaan tapetut kanit pataan. Tutkimusten mukaan niiden lihasta ei ole löytynyt minkäänlaisia haitallisia jäämiä, vaikka kanit on pyydystetty esimerkiksi ratapihoilta. Ja täytyy kai lopuksi tunnustaa, että minäkin olen parikymppisenä, ennen kuin lopetin lihan syönnin, popsinut hyvällä ruokahalulla kanin lihaa. Tämä tapahtui Marokossa. Muistan, että kani oli maukasta ja mureaa.