Kanit ja iso kissa

jormas: päivis kirjoitti kevään tulosta Tuusulan Jokilaaksoon. Myös minä keskityn Myllykylän uutisiin. Huomenna on nimittäin asukasyhdistyksen kokous. Sen voisi ajatella olevan Ylä-Myllykylässä, sillä kokouskutsussa oli erityinen aihe, joka koskee Ala-Myllykylää. Tosin ennen kokouskutsua en osannut edes ajatella, että käytännössä rakennuskiellossa lentomelun takia olevassa pienessä kylässä on ylä- ja alaosat.

Joka tapauksessa ylimääräinen aihe on kutsun mukaan kaniongelma. Kaneja on, sen olemme kokeneet itsekin, kuten moni muukin, sillä kanit ovat tulleet Suomeen ja sen luontoon jäädäkseen. Hyvä niin mielestäni. Niitä on Lahelassa, Ruotsinkylässä, Maantienkylässä ja joka puolella, niin miksei myös meilläkin Tuusulanjoen molemmin puolin. Koska helsinkiläiset sanovat heillä olevan citykaneja, olen ristinyt maalla elävät kanit vastaavasti countrykaneiksi. Meille moista kaniongelmaa on kokoukseen kutsuttu valaisemaan myös valtakunnankuulu riistanvalvoja Veikko Seuna.

Aikoinaan selvittelin aika perusteellisesti, että mitä mahtaa kaneista olla haittaa muulle luonnolle? Aika yksiselitteisesti vastaus asiantuntijoiltakin oli, että ei mitään. Ja siltä se myös näyttää. Kani ei myöskään ole aivan lainsuojaton esimerkiksi haittaeläin rotan lailla, joita niitäkin Myllykylässä riittää. Kani on riistaeläin, jolla on kyseisen statuksen antama lainsuoja metsästysaikoineen.

Me emme kärsi kaneista, vaan päin vastoin. Ja olemmekin laittaneet kasvimaat verkon sisään, kuten myös marja- ynnä muut pensaat. Meille kaneista on iloa ja seuraammekin niiden elämää joka päivä. Kaneista tuntuvat kärsivän vain ne tai he, jotka varjelevat istutuksiaan. Siis he, jotka itsekin keinotekoisesti muuttavat Suomen luontoa, sillä moni luontoon karannut, ei toivottu kasvi on löytänyt sinne polkunsa ihmisten pihamailta.

Ehkä näkyvin arkeamme kanien vuoksi muuttanut seikka on muiden eläimistön lisääntyminen ja ehkä monipuolistuminenkin. Pihapiiriimme on iät ja ajat kuuluneet saukot ja supikoirat. Kyykäärmekin vilahtelee silloin tällöin. Kanien vuoksi uusia tai ainakin lisääntyneitä tulokkaita ovat haukat, ketut ja ilvekset. Se lienee ymmärrettävää, sillä onhan niiden elämään tullut aika tavalla uutta ruokaa kanien muodossa. Kylän rotan eivät meillä ei ole ainakaan vielä osanneet. Tai jos tarkkoja olleen, niin kyllä meilläkin näkyy silloin tällöin rottia; vesimyyriä, joita sanotaan joskus vesirotiksi.

Tulitikkuaski ja ison kissan tassunjäljet

Aamulla kävin ulkona viiden aikaan ja vastasataneessa lumessa ei näkynyt kuin yhdet kanin jäljet. Mutta kun menin parin tunnin kuluttua uudelleen, oli pihaan, aivan Merikonttikotimme viereen ilmestyneet ison kissan jäljet. Jäljet ovat täysikokoisen ilveksen, joka näyttää aika tavalla tottuneen ihmiseläjiin.

Me olemme Jokilaaksossa jo kauan tiedostaneet ilveksen mukanaan tulleen uuden haasteen. Niilo-koiraa ei voi jättää hetkeksikään pihaan ilman ihmistä, sillä ilvekselle se olisi maukas ateria. Mutta myös varsinaisessa Myllykylässä on aika määrä koiria ja ehkä jokunen kissakin. Ennemmin tai myöhemmin saattaa käydä niin, että ilves löytää myös nämä, koska se tosiaan on tottunut ihmisiin, niiden hajuihin  ja ääniin. Meillä nimittäin esimerkiksi saunarakennuksessa on radio päällä päivin ja öin eikä se ole isoa kissaa säikyttänyt millään lailla.