Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Elokuvasensuuria ja turisteille rannekkeita

päivis: Ruotsissa päättivät leikata vanhoista Peppi Pitkätossu -elokuvista pätkän, jossa Peppi viruttaa silmiään esittäessään kiinalaista. Taas mieleen muistui tuo vanha tuttu, pyhä Sylvi. Jos tuolle linjalle lähdettäisiin Suomessakin, ensin varmasti sensuurin tarkkailuun joutuisivat Pekka Puupää -elokuvat. Luulen että niissä on Peppi-filmatisointeja enemmän kohtia, joissa vierasmaalaiset esitetään "epäkunnioittavasti".

Olisivatkohan kiinalaiset oikeasti pahastuneet,
jos olisivat nähneet Peppi-elokuvan?
Peppi-episodi saattaa oikeasti olla päänavaus vanhojen elokuvien sensuurille.

Thaimaan matkailuministeri puolestaan on esittänyt hieman omituiselta kuulostavan idean, että turisteille laitettaisiin käteen ranneke Thaimaassa oleskelun ajaksi. Rannekkeen avulla juopuneet turistit voitaisiin muun muassa ohjata omaan hotelliinsa tai pahimmassa tapauksessa ranneke voisi auttaa tunnistamaan kuollut turisti.

Rannekkeen käyttö voisi ministerin mielestä olla vapaaehtoista. Vaikka niin olisi, jotenkin minulle tulee mieleen natsi-Saksa, jossa juutalaiset joutuivat kiinnittämään päällysvaatteisiinsa tähden merkiksi juutalaisuudestaan.

Matkailuministerin perustelu rannekkeen käytölle tuntuu omituiselta, sillä Thaimaassa turistin edellytetään joka tapauksessa kuljettavan mukanaan passia, missä sitten liikkuukin. No, ainahan se ei tietysti ole mukana, mutta ranneke varmaan pysyisi kaiken aikaa matkassa, kuten huvipuistokävijällä.

Eri maissa on erilaisia käytäntöjä. Aika erikoiselta tuntuu Yhdysvalloissa tapa, jolla valtio ottaa vastaan vierasmaalaisen, siis ihan tavallisen turistinkin. Jossain tullimuodollisuuksien yhteydessä tulijat joutuvat "haastatteluun". Siihen voi pariskunta mennä yhdessä, mutta auta armias, jos ei ole käyty vihillä. Silloin ei ole mitään mahdollisuutta vastailla kysymyksiin yhdessä ja samassa huoneessa. Mietin, miten noista keskusteluista mahtavat selvitä ne, joilla ei ole alkeellisintakaan englannin kielen taitoa.

Ei kommentteja: