Olisi pitänyt

päivis: Huomaan yhä useammin ajattelevani, että joku asia olisi pitänyt ymmärtää tehdä jo vuosia sitten. Jos aikoo olla jonkin alan asiantuntija, pitäisi - tai siis pitää - aloittaa ajoissa. Huono aika on huomata haluavansa tulla joksikin, jos eläkevuodet alkavat olla käsillä.

Saatan olla vähän ankara itselleni, ja samalla muillekin ikäihmisille, kun ajattelen näin. Mutta näin vain on, mitä sitä kieltämään.

Jäin tätä ajattelemaan jälleen kerran, kun kuuntelin tänään radiosta vanhemman miehen haastattelua. Aiheena olivat Saimaan norpat, joista miehellä oli paljon kerrottavaa. Miestä jututtanut toimittaja kysyi, miten kauan mies oli ollut tekemisissä norppien kanssa. Vastaus oli 60 vuotta. Itse olisin 120-vuotias, jotta voisin kehua samanlaisella kokemuksella. Sitä paitsi en edes asu Saimaan rannalla.

En ole itse edes norppaa nähnyt, ellen nyt sitten jossain Särkänniemessä.
Tämän norppa on kuvattu Maaseudun tulevaisuus -lehden sivulle.

Kysymys on siis siitä, että välimatkaa on mahdotonta kuroa umpeen. Vuosien kuluessa monet mahdollisuudet vain valuvat käsistä. Aika masentavaa. Usein ihmiset sanovat vielä vanhemmallakin iällä, että "mikähän minusta tulee isona". Siihen pitäisi sanoa niin kuin Badding kerran jossain telkkarihaastattelussa: "kuollut". Jos siis haluaa joksikin, kannattaa aloittaa ajoissa. Tai riippuu tietysti vähän siitä, miksi aikoo haluta. Juopoksi tai narkkariksi kukaan tuskin tarkoituksella haluaa, mutta sille urapolulle kyllä taitaa päästä aika nopeastikin, jos siihen on mielenkiintoa.

Kun valitin Jormalle tätä "hukattua elämää", Jorma kehotti miettimään, mitä minulla on ollut sellaista, josta olisin ollut aina jollain tavalla kiinnostunut. Heittipä vaikean kysymyksen. Ensimmäisenä tuli mieleen Jyväskylän Suurajot, joihin menetin mielenkiintoni joskus siinä vaiheessa, kun rallista alettiin käyttää nimeä Neste-ralli. Pilasin siis mahdollisuuteni tulla ralliasiantuntijaksi, jolla olisi kokemusta aiheesta noin neljä- tai viisivuotiaasta lähtien. Mielenkiinnon piirtämiseen kadotin joskus ylioppilaaksi tultuani. Moottoripyöräharrastuksen kanssakin kävi vähän niin ja näin.

Vaan mikä on se punainen lanka, joka on kulkenut aina mukanani ja josta tietäisin niin paljon, että voisin väittää osaavani asian läpikotaisesti? No löytyihän se sieltä, kun oikein mietin. Osaan "laulaa" paikassa kuin paikassa. Kaupassa käydessä saatan huomata hyräileväni hyllyjen välissä. Bussissa istun harvemmin, mutta silloin kuin istun, mikään ei pidättele minua lallattelemasta.

Kaikkia mahdollisesti mielenterveydestäni huolestuneita voin lohduttaa, että aika hiljaa kuitenkin teen tuon kaiken. Jos nyt joskus vähän enemmän lähteekin ääntä, toistaiseksi kukaan ei ole tullut siitä huomauttelemaan. Iltaisin Niiloa ulkona käyttäessä melko varma lallattamani biisi on Laila Kinnusen Toiset meistä. Silloin ei yleisönä ole juuri muita kuin kanit ja muut metsän eläimet.