Vein taas leivän kampaajan suusta

päivis: Sunnuntaina illalla iski taas pakko: piti leikata hiukset. Sehän ei ole mitään uutta. Olen monet kerrat ennenkin lyhentänyt itse hiusten latvat. Tällä kertaa päätin kuitenkin vaihtaa tyyliä. Idean uuteen lookiin sain ruotsalaisesta elokuvasta, jonka pääosan esittäjällä oli minusta hauskannäköisesti leikatut hiukset. Malli ei sentään ollut erityisen vaikea, joten ei tässä mitään aivan tavatonta tapahtunut.

Ehkä vähän outoa hiustenleikkuussani on se, ettei minulla ole ollenkaan käsipeiliä, jolla katsoisin, miltä takatukka näyttää. Ihan käsikopelolla homma hoituu.

Koska uuteen malliin kuului otsatukka, jonka olen jo monta vuotta sitten kasvattanut pois, leikkaaminen alkoi otsahiuksista. Nyt kun ajattelen, minulla ei pahemmin päätä palellut, kun otin vain tuhdin nipun hiuksia ja leikkasin poikki. Vasta sitten tuli mieleen, että saatoin napata niin pitkän pätkän hiuksista, että otsatukasta tuli ehkä nolon lyhyt. Kun se ei siltä näyttänyt, otin toisen nipun käteeni ja leikkasin. Otsatukka oli siinä. Siis kahdella saksien napsautuksella edestä tuli valmista.

Ehkä kaikkein vaikein oli saada korvan kohdalta siistiä jälkeä aikaiseksi. Takaa olen hiuksia näkemättä leikannut niin monet kerrat, ettei siinä ollut mitään ongelmaa, vaikka hiuksista tuli nyt takaakin huomattavasti entistä lyhyemmät.






Minulla on tallessa kaksi omasta mielestäni hauskaa kuvaa, jossa näytän ihan merisiililtä tai vastaavalta meren elävältä silloisine lyhyine hiuksineni. Kuvat on otettu joskus seitsemän vuotta sitten Intiassa. Uusi hiusmallini taitaa olla aika tavalla samanlainen.