Tänään piti jo istua

päivis: Aika vaikeaa on noudattaa päätöstä olla istumatta, jos työpäivään sisältyy esimerkiksi koulutuspäivä, kuten tänään. Vaatisi hirveää selittelyä, jos aikoisi seisoa päivän, kun toiset istuvat. Seisomispäätöksen tehdessä ei siis pidä olla liian ehdoton. Elämä menee turhan vaikeaksi, jos ei anna itselleen vähän löysiä.

Mutta pitää myöntää, että kun tulin poikkeuksellisesti bussilla kotiin, ei tullut mieleenikään jäädä seisomaan. Painelin heti istumaan, kun nousin bussin kyytiin. Sen sijaan ajattelin, että ainakin Tikkurilan asemalta bussit lähtevät prikulleen aikataulun mukaan. Olisikin tosi mukavaa kulkea työmatkat julkisella liikenteellä, jos siihen olisi vähän paremmat mahdollisuudet.

Vaikka en seissytkään tätä työpäivää, tulipahan kuitenkin käveltyä kotimatkalla. Muuten ei julkisen liikenteen käyttö onnistu. Tikkurilasta Katriinan sairaalaan menevän bussin pysäkiltä on meille vielä kolmen kilometrin kävelymatka. Ja kun pääsin kotiin, läksin melkein saman tien Niilon kanssa kiertämään hevoshaan lenkin. Tuli melkein viiden kilometrin kävely työpäivän päätteeksi. Tosin se ei kuulemma paikkaa ollenkaan seisomisen puutetta.



Jos seisominen ottaa selkään, niin saman voi tehdä istuminenkin.

Huomenna olen taas omalla työpaikalla ja jatkan työntekoa seisten. Jostain luin, että jossain vaiheessa seisominen alkaakin vaikuttaa selkään. Saa nähdä. Ensimmäinen seisty työpäivä viime viikolla ei kauheasti ottanut jalkoihinkaan, ehkä enemmänkin korvien väliin, jossa joku kuiski, että voisit hyvin istahtaa hetkeksi.