Pidän Facebookista

Jormas: Minä pidän Facebookista. Ja Twitteristä, blogeista, sähköposteista, kirjoittamisesta, puhumisesta ja ylipäätään kommunikoinnista. Usein vähintään omaan ärsytykseen saakka.

Ja muitakin ärsytän, sillä joku tai parikin tiukkapipoista, mutta herkkähipiäistä ovat poistaneet minut kokonaan listoiltaan. Tai siirtäneet mustalle listalle. Näin tosin minäkin teen, jos kommunikointi johtaa henkilökohtaiseen haukkumiseen.

Mutta jos itse on suurisuinen, pitäisi sietää vähintään samaa muilta. Sietokyvyltään heikoimpia tuntuvat olevan laillani kulmikkaat. äärimmäisyyksien ja laitojen ihmiset. Näistä pahimpia raamatulla lyöjät ja kantilla viinasta kuivilla olevat etunenässä. Molemmilta kohderyhmiltä puuttuu balanssi, mielen raittius.

Kerran poistin oikeudet facebook-sivuilleni yhdeltä alkoholistilta, joka haukkui minut lyttyyn, vaikka ei tuntenut minua lainkaan. Tai jos tarkkoja ollaan, ei ihmisiä poisteta listoilta. Vaan siirretään toiselle listalle. Mustalle, jossa ollaan hamaan tulevaisuuteen tai ainakin siihen saakka, että kyseiselle listalle päätynyt pyytää anteeksi tai osoittaa jotenkin muuten katuvaista mieltä.

Sosiaalinen media on siis myös mielenkiintoinen olemattomankin vallan väline. Itselläni oli listoilla yksi kohtalaisen aktiivinen kirjoittaja, jolla oli varsin tiukat mielipiteet. Mutta sitä hän ei sallinut muille. Lisäksi hän harrasti oivallista tapaa omalla facebook-sivuillaan. Kun keskustelu intoutui intohimoiseksi, päätti hän sanoa viimeisen sanan poistamalla koko keskustelun oman sanomisensa jälkeen. Kun tästä älähdin, siirsi hän minut mustalle listalleen.

Yksi sosiaalisen median hienoimpia olemuksia kaltaisilleni ärsyttäjille on, että kukaan ei voi poistaa ketään kaikilta foorumeilta. Aina jostakin löytyy uusi keskustelutapa, -aihe ja -paikka. Miksi tämä on sitten mielestäni hienoa? Siksi, että koulussa ja hiekkalaatikolla joku lapsi saattoi tulla kokonaan muiden hylkimäksi ja jäi vallan vaille ainuttakaan kaveria. Vastaavalla tavalla voi käydä myös aikuisten elämässä. Mutta niin ei käy koskaan netissä, sillä sieltä löytyy aina kavereita mitä ihmeellisimpien yhdistävien asioiden ympärille. Siitä pidän.

Onkin aika mielenkiintoista, että kirjoittaminen nostaa tunteita pintaan vähintään samalla tavalla kuin nokakkain puhuminenkin. Ehkä joskus jopa enemmän. Mutta eikö se ole yksi sosiaalisen median parhaista puolista? Lisäksi se parhaimmillaan on vuorovaikutteista, jossa voi sanoa kasvojaan menettämättä lähes mitä tahansa. Vuorovaikutteísuus on mielestäni sitä, että molemmat tai kaikki osapuolet kirjoittavat. Ei niin, että joku vaan enemmän tai vähemmän passiivisesti seuraa muiden kommunikointia. Toki sekin oikeus on ja pitääkin olla kaikilla.

Oma lukunsa ovatkin he, joilla ei näytä olevan oikein mitään omaa sanottavaa. Paitsi, kun vähän ärsyttää. Aamulla ilman omaa viestiään olevat ensimmäiseksi linkittävät palstoille viidestä kymmeneen muiden kirjoittamaa uutista, vinkkiä tai linkkiä. Ja välittäjän suurin viisaus tuntuu olevan, että "jep jep" tai "ohhoh" huutomerkillä tehostettuna.