Aiheen keksimisen vaikeus

päivis: Joskus on niin tuskaisen vaikeaa keksiä, mitä omalla vuorollaan kirjoittaisi blogiin. Joskus ideaa ei edes ole, kun aloittaa, mutta jostain se vain pulpahtaa, kun avaa tyhjän sivun. Tiedän taiteilijoiden tyhjän kankaan ongelman. Blogikirjoittajan ongelma on varmasti pitkälti samaa maata.

Leonardo da Vinci piirsi aikoinaan paljon ihmisen kasvokuvia. Itsekin harrastin
piirtämistä. Se oli monesti paljon helpompaa kuin uuden tekstin aloittaminen.

Nyt on se hetki, kun ei tunnut tulevan mitään aihetta mieleen. Selaan päivän lehtiä, seuraan toisella silmällä, mitä telkkarissa pölötetään, lopulta päädyn Facebookiin. Ehkä sieltä tulee joku hyvä idea. No, ei toiminut sekään. Facebook on täynnä mitä ihmeellisempiä, usein varsinaisesta asiayhteydestään irrotettuja asioita, jotka ovat kuitenkin aivan kuin tarkoituksella samalla sivulla. Yhdellä näkemällä voin lukea jonkin sykähdyttävän mietelauseen ja sen, kun joku manaa huonoa jääkiekkomenestystä.

Täyttä kaaosta.

Mutta sitähän elämä muutenkin on. Ehkä Facebook vain yrittää osoittaa meille sitä ja samalla jotenkin siedätyshoidattaa meitä tuohon kaaoksen kokemukseen. Olin itsekin joskus valmis sietämään työelämän kaaosta, mutta se oli joskus ennen. Nyt kaaos ei houkuta, siksi varmaan en pysy kärryillä Facebookin ihmeellisestä maailmastakaan. Minun on vaikea keksiä sinne mitään sanottavaa, kun toisaalta tuntuu, että juuri millään sinne kirjoitetulla ei ole suurtakaan merkitystä. Tosin Facebookin kautta saadaan helposti liikuteltua ihmisiä milloin minkäkin asian puolesta tai jotain vastaan. Mutta kun ainakaan minulla ei ole siihenkään mitään tarvetta.

Huomasin edellisen kappaleen alussa ajatuksen, josta voisi päätellä, että ajattelisin Facebookin olevan kuin Isä Jumala, joka valvoo ja huolehtii meistä. Ehkä se joillekin on lähes sitä. Kun yksi aamulla herättyään ennen päivän sanomalehden lukemista avaa raamatun, joku toinen tutkii Facebook-päivityksiä, laskee tykkäämiset ja kirjoittaa hyvät huomenet Facebook-kavereilleen.