Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulu alkaa Thaimaassa ja päättyy Suomessa

päivis: Huomenna on kotiinlähdön aika. Tai aika lähteä Suomen kotiin. Thaikkukoti on sekin koti, koska se on meillä ympäri vuoden olemassa. Kotiinpaluuta on valmisteltu joulunvieton merkeissä.

Eilen, aattona, osallistuimme Pattaya Suomi-Seuran jouluillallisille Apex-hotellissa. Perinteisistä jouluruoista puuttui vain lipeäkala, jota tosin nykyään kai aika harva varaa joulupöytään. Riisipuuroa ja rusinasoppaa ei myöskään ollut. Samoin joulutortut puuttuivat. Mutta kaikkea muuta sushiruoasta lähtien sitten olikin tarjolla ja torttujen tilalla oli jos monenlaista kakkua ja muffinssia.

Joku totesi, ettei Apexin joulu oikein joululta tuntunut, mutta ei kai kotijoulua mihinkään ravintolasaliin saakaan syntymään, oltiin sitten maailman äärissä tai Jyväskylän Laajavuoren hotellissa. Tai laivaristeilyllä. Kotijoulu on jotain ihan muuta. Mutta kodeissa harvemmin kai esitetään Tiernapoikia, joita Apexilla saimme seurata ihan suomen kielellä.

Thainaiset ovat ilmiselvästi omaksuneet ajatuksen, että joulun väri on punainen. Hotellin palvelusväki eli vieraita vastaanottaneet ja pöytiin tarjoilleet naiset olivat kaikki pukeutuneet kirkkaan punaisiin mekkoihin ja sama värin olivat monet suomalaisten thaikkuseuralaisetkin valinneet jouluillan asukseen.

Joulunviettoja jatkoimme tänään Jomtienin saunalla. Altaalla köllöttelyssä ja saunomisessa ei tietysti ollut mitään erityisen jouluista. Opimmepa kuitenkin ehkä venäläisen tavan lisätä löylyn tuntua. Sitä saattoi verrata vähän vastalla hakkaamiseen.

Yksi saunojista otti tehtäväkseen heittää ensin kovat löylyt, jonka jälkeen hän heilutteli pyyhettään kiukaan edessä. Tarkoitus oli kai saada pyyhe mahdollisimman kuumaksi. Sen jälkeen kyseisen tehtävän ottanut henkilö kiersi jokaisen lauteilla istujan kautta ja löyhytteli pyyhettään istujia kohti. Joidenkin tuntui olevan lähes mahdoton pysytellä paikoillaan. Toiset taas sankarillisesti odottivat vain löylytyksen jatkuvan. Tämä on ehkä venäläinen (tai mikä lie) tapa mitata saunojien löylynkestävyyttä, kun meillä se tehdään lisäämällä löylyä niin kauan, että lauteille jää enää viimeinen saunoja, joka pahimmassa tapauksessa pitää hoidella ambulanssikyydissä sairaalahoitoon.

Huomenna on Tapanin päivä ja tällä erää joulu päättyy. Silloin olemme jo kotimaan kamaralla.

Ei kommentteja: