Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Syksy on ovella tai ehkä jo sisällä...

jormas: Syksy tulee, vaikka kuinka laittaisi hanttiin. Mutta uimakelit jatkuvat ja vesikin on kesäisen lämmintä, kun käymme aamu-, päivä- ja iltauinnilla. Ja minä joskus öisinkin. Vesi on noin 14 asteista, joten tervetuloa herra Hakkarainen pesueineen uimaan.

Iso osa muuttolinnuista lienee jo häipännyt etelän maille. Mutta joitakin lähtijöitä on vielä Jokilaaksossa. Jokilammilla on muun muassa edelleen joutsenpariskunta kolmen poikasensa kanssa. Sen sijaan västäräkin ynnä muut varhaiset muuttajat ovat jo menneet. Ja osa Pikkulammen heinäsorsistakin, mutta ainakin yksi perhe on vielä jäljellä. Jos ne eivät muuten kohta lähde, täytyy lopettaa ruokkiminen. Jospa se saisi siipiveikoille ja -veikottarille siivet alle.

Duokoti on oikein viihtyisä asua
Mutta uusiakin siivekkäitä, tosin aiempia tuttuja on ilmestynyt pihapiiriin. Kuten närhet ja talitiaiset. Sinitiaiset, punatulkut antavat vielä odottaa itseään. Tikkojakaan ei ole näkynyt, mutta kyyhkysiä kylläkin. Lepakoitakaan en ole tänä syksynä nähnyt, vaikka pesätkin on hommattu maailman ainoille lentäville nisäkkäille.

Kanikonttorimme henkilökunta, eli countrykanit jatkavat pihapiiirissä, kuten kuuluukin.
Sen verran on tullut lisää isoja lintuja, pöllöjä, huuhkajia ja haukkoja, jotta vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää varmasti Kanilandian yhdyskunnassa. Tuleva talvi näyttää ovatko kanit Jokilaaksossa jäädäkseen, vai korjaako luonto viimeisenkin.

Mutta  puuhasteltukin on. Laitoimme muun muass 10 metriä pitkän ja neljä korkean pressuautotallin pystyyn. Joten kymmenen vuotta vanha Matkakotimme saa historiansa ensimmäisen, oman tallinsa. Kesän välineitä on tullut myös keräiltyä talvisäilöön ruohonleikkurista lähtien. Kasvihuone kuitenkin on vielä käytössä. Tomaatit, persiljat ja tilli sekä syksyn myöhäiset mansikat ovat vielä niin sanotusti iskussa. Ampiaispesäkin kasvihuoneen katon rajansa on kasvanut lapsen pään kokoiseksi. Vaan olkoon, jos elelevät yhtä ampiaisiksi tai ihmisiksi kuin tähänkin saakka.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kutsusta. Uimapaikka kyllä on Tuusulan puolella mutta tulemme silti kokopesue uimaan yli kuntarajojen täältä Vantaalta. Sen verran voitas odottaa että veden lämpö laskee alle 10 asteen. On tässä sen verran nahka parkkiintunut viimeaikoina että yli kymppi ei tunnu missään. Ilmoita heti kun veden lämpö on ihanteellinen liottaa tätä syntistä ruhoa!!!!!

T: hakkis jr