Älä usko mitä sanon, sanoo Sharon Miller

jormas: Aamulla kelin ollessa lähes nolla, kävimme uimassa. Veden lämpötila oli 13 ja puoli. Aika virkistävää siis noin aamutuimaan.

Mukavaa, kun löysin päiviksen eilisestä blogikirjoituksesta yhden virheen, jonka tietenkin korjasin. Yleensä hän löytää niitä minun teksteistäni useita.

Mutta tänään olen Syysrasteilla Vivamossa, joilla olen ollut joka kerta niiden historian ajan. Toistakymmentä kertaa siis.
Kun menin ilmoittautumaan, sanoi emäntä, että tulit kuitenkin, vaikka et ollut ilmoittautunut. Ja lisäsi, että ei hätää, sillä tehän kuljette huone mukana. Niin kuljetaan, mutta nyt ei matkassa ole päivistä, joka tietty tuo tietyn haikeuden tunteen. Minä kuitenkin emännälle jatkoin, että seurailee kuolinilmoituksia, sillä saatan käydä Syysrasteilla siihen saakka.
Tietysti voin saada porttikiellon, joka sekään ei näemmä ole enää tavatonta näissä ympyröissä. Ei, vaikka on selvin päin ja  kantaa mielestään vielä vastuutakin.

Jengiä on kuitenkin reippaat puoli tuvallista

Joka tapauksessa, vaikka en koskaan missään muualla voisi kokea olevani tervetullut, niin tähän jengiin olen. Palaute on kaunista ja ylipursuavaa, jonka itsekkäänä ihmisenä otan mielihyvällä vastaan.

Voi olla, että huominen tuo rastilaisia lisää, sillä porukkaa on tällä hetkellä luvattoman vähän. Minulle taas alkajaisiksi oli varattu aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin, joten  iski pieni paniikki, sillä silmäilin ohjelmaa vasta täällä. Että mitä minä teen annetulla ylenpalttisella ajalla. Kunnes muistin  Sharon Millerin yli kolmekymmentä vuotta sitten kuulemani tarinan. Että miten onkin joku voinut nähdä sydämeni tilan ja mieleni tolan. Tarina kolahti silloin, kun sen ajatuksellä luin ja se kolahti nyt, kun sen ajatuksella luin kaikille salin edessä. Joten olkaa hyvät ja lukekaa tekin ajatuksella: http://www.positiivarit.fi/ala_usko_mita_sanon.