Soini Strandén

päivis: Jorman sukunimi on myös miehen etunimi. Siitä Jorma keksi, että luodaan virtuaalihenkilö nimeltä Soini Strandén. Niin pitkällä emme sentään asian kanssa ole, että virtuaalihenkilölle olisi saatu aikaiseksi myös henkilötunnus, mutta ehkä ihan niin tosissaan tällaisessa asiassa ei pidäkään olla.

Facebookissa olemme jo olleet yhdistelmällä jormas päivis Soini Strandén. Ehkä virtuaalihenkilön synnyttäminenkin juontui jotenkin tuosta Facebookin nimiyhdistelmästä.

Virtuaalihenkilölle on hankittu käyntikortteja, joista kyllä selviää, että kyseessä on kaksi henkilöä: siinä on meidän molempien puhelinnumerot. Virtuaalihenkilö on myös tilannut Keski-Uusimaa-lehden. Jos erehdyn miettimään, onko se jotenkin laitonta, karistan ajatuksen mielestäni muistamalla, että tärkeintä kai on, että tilausmaksu on maksettu.

Virtuaalihenkilöä ei vielä tuossa tilanteessa oltu synnytetty. Vailla nimeä
olivat varmaan myös nämä Malesian Penangin saaren kulkukoirat.

Nimet ovat mielenkiintoisia. Jokainen (tai ainakin lähes) on saanut nimensä vanhemmiltaan, sukunimeä myöten. Toisaalta joskus pappikin saattoi mokailla. Mummuni siskosta piti tulla Saima Salonen, mutta pappi kuuli kai huonosti ja kirjasi kastetodistukseen tyttöselle nimen Saima Salome Salonen. Vaari puolestaan kastettiin Viljoksi, en tiedä pitikö tehdä niin. Vaari tunnettiin kuitenkin Vilhona ja vanhoilla päivillään hän muutatti nimensä virallisestikin Vilhoksi.

Kun en tiedä, onko asia yksityinen vai yleisesti tiedossa, en sano, minkä sukunimen kuulin aivan äskettäin olevan ainutlaatuinen. Sukunimi syntyi siksi, että henkilöllä oli samalla paikkakunnalla etu- ja sukunimi -kaima. Se aiheutti hankaluuksia. Hieman ennen avioitumistaan kyseinen mieshenkilö päätti vaihtaa nimensä ja teki sen sotaveteraani-isänsä kunniaksi. Nimeen tuli tietyllä tavalla sekä isän etu- että sukunimi.

Itse vihasin lapsena toista etunimeäni, joka on Kristiina. Viha johtui siitä, että samassa koulussa oli Kristiina-niminen tyttö, jota ei ehkä uskallettu kiusata, mutta jolle ainakin salaa naureskeltiin. Lasten suussa nimi vielä taipui Risutiinaksi. Kuvittelin kai nimen kautta samaistuvani häneen ja saavani saman kohtelun.

Nimistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Joskus mietin, miksi jotkut paikan tai kadun nimet ovat niin kamalia. Miksi ihmiset antavat rumia nimiä. Ainakin nykyään katunimistöä voivat kai olla päättämässä kunnalliset luottamushenkilöt. Mikä lie nimilautakunta se onkaan. Aika mielikuvituksetonta on myös laittaa lähikaduille nimiä, joiden alkuosa on tismalleen sama. Asuin joskus Visalantiellä ja naapurikatu oli Visalankuja. Vastaavia, sekaannuksia aiheuttavia esimerkkejä Suomesta löytyy varmaan pilvin pimein.