Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 5. tammikuuta 2013

Lumikenkiä ja palkka-alea

jormas: Tänään laitoin lumikengät jalkaan ja lähdin tepastelemaan tiluksillemme. Tarkoitus oli hieman silmäillä löytyisikö syytä miksi Kanikonttorin henkilökunnassa on tapahtunut aikamoinen harvennus. No, syötyjä kanien raatoja ei löytynyt, mutta sitäkin enemmän nisäkkäiden jälkiä.

Tunnistin ainakin supin ja ketun jälkiä vaikka muille jaettavaksi, mutta mahdollisesti ilves on myös liikkunut Matkakotimme pihapiirin ympäristössä. Eläimet olivat tehneet aivan polkuja, kun ovat kiertäneet, arvatenkin kieli pitkällä pihapiirimme kaneja.
Mutta jokaisen, joka aikoo säilyä elossa, on syötävä, vaikka se tekeekin mielen haikeaksi, sillä suihin on tainnut mennä myös ainut musta kanimme. Pihapiirissä lemmikeitämme ei enää näy kuin kaksi, joista toinen on saanut värinsä vuoksi nimen Harmis.

Sinällään mukava havainto oli saukon jäljet. Tämä vilkas ja sanoisinko suloinen eläin oli kulkenut jokea välillä jäällä ja välillä veteen sukellellen. Ehkä sen vielä näemme livenä. Toinen toivomus on ilves. Peurojen jälkiä, kuten itse jälkien tekijöitäkin näkee kyllä päivittäinkin, jos vaan vaivautuu hieman pihaa pitemmälle oikeaan peura-aikaan.

Presidenttimme aloittama palkka-ale on kirvoittanut monen kielen ja kynän, joten saamme lukea toinen toistaan parempia ehdotuksia laman torjuntaan.
Joissakin ei taas mielestäni ole päätä eikä häntää. Tässä yksi päinvastainen päätön mielipide, joka äkkiä ajateltuna kuulostaa järkevältä, mutta ei sitä ole. Joku tai monikin on sanonut, että saadaksemme valtakunnan parhaita aivoja eduskuntaan, pitäisi kansanedustajan palkkioita alentamisen sijaan korottaa puolella.
Mutta eihän se niin mene, sillä se ei muuta kansan käyttäytymistä, sillä mehän valinnat teemme äänestämisen myötä.
Viitasaaren sahuri Hakkaraisella on kannattajansa eikä se miksikään muutu, vaikka vastaehdokkaina olisi kymmenen niin sanottua teräväpäistä diplomi sanonko mitä.
Ihmisillä, äänestäjillä minä mukaan luettuna on aivan oma käsitys kuka on kellekin mieleinen kansanedustaja.  Eikä äänestyskäyttäytyminen siitä muutu, että tuplataaan edustajien palkkiot siinä uskossa, että se muuttaa jengiä toisen näköiseksi, joka asettuu ehdolle. ´Jotta edustuksellinen demokratia toteutuu, on jokaisen äänestäjän löydettävä itselle sellainen ehdokas, jossa on sitä jotain. Parhaiten se onnistuu siten, että eduskunta on läpileikkaus kansasta.

Ei kommentteja: