Matti Nykänen

jormas: päivis kirjoitti mielenkiintoisesta aiheesta, eli ihmisistä, jotka antavat ilmiöille tai asioille kasvot. Jatkan samasta aiheesta. Aikoinaan urheilu, myös huippusellainen oli puhdasta ja aatteelista. Niinpä kuva, joka meillä oli urheilevasta nuorukaisesta oli siloinen ja puhtoinen. Vaan eipä ole enää, ei varsinkaan huipulla. Kun ihmisten kanssa tarinoi turuilla ja toreilla, on yleinen mielipide, että niin sanotusti puhdasta huippuurheilijaa ei enää ole.

Taas kerran ja kai tulevaisuudessa yhä useammin alkoholin liikakäyttö, mutta myös huumeet liittyvät urheilijoihin. Viime päivinä on otsikkoissa ollut jääkiekkoilijoiden pössyttely, jonka en usko ainakaan vanhempia kannustavan satsaamaan lasten urheiluun.
Se onkin käsittämätöntä miksi meillä ylipäätään verorahoilla tuetaan huippu-urheilua. Olen tainnut sen aiemminkin kirjoittaa, mutta jos minulla olisi valta, satsaisin kaikki huippuurheiluun tarkoitetut eurot koko kansan liikuntaan, joka tähtää vain terveempään omaan mieleen ja ruumiiseen.

Mutta moenelle ilmiölle ja asialle on hyväksi, jos ne saavat ihmisten ja esikuvien kautta kasvot. Ajattelen olevan hyväksi, jos hyvän asian kasvoina eivät toimi kovin julkisuudessa ryvettyneet ihmiset. Onko mäkihypylle hyväksi Harri Ollin toilailut tai aikoinaan Matti Nykäsen vastaavat, joita miehen ympärillä pyörivä sirkus kaikin tavoin lähes loppuun saakka salaili? Entä jatkuuko salailu nyt Matin kohdalla viihdebisneksessä, sillä joidenkin artistien kanssa näin oli, kun heitin eräänkin orkkakeikan?

Mutta ehkä pyrkiessäni olemaan puhdas ja aatteellinen, olen samalla ahdas ja puutteelinen? Kansa nimittäin haluaa sirkushuvinsa, johon perustuvat 7-päivää lehden kaltaiset julkaisut ja ennen sitä Hymyt ynnä Ratot.
Jos lehti kertoo elämän hyvistä asioista ja etupäässä myötämäistä, ei sillä taida olla  tulevaisuudessakaan taloudellisesti elämisen mahdollisuuksia. Lopullisesti siis lienee mennyt Kotilieden ja sen sarjakuvasankareiden, Kiekun ja Kaikun aika.
Itse kuitenkin kaipaan jotain siitä. Vaikka luen tai peräti joskus ahmin itsekin kaikkea skandaalia ynnä muuta kielteistä, kaipaan ja luen mielelläni, ainakin silloin tällöin tarinoita, joissa kaikki on hyvin tai ainakin kelvollisesti. Ehkä Valitut Paltat esimerkiksi on sellainen julkaisu.

Kun itse olen kohtalaisen tovin elämää viettänyt ympyröissä, jossa alkoholilla on ollut kohtalaista suurempi jalansija, olen sen koukussa kait jollakin tapaa loppuikäni. Kun esimerkiksi katson ja kuuntelen jonkun musiikkiesitystä, tutkin tarkkaan onko esiintyjä vesiselvä tai vähän maistissa tai peräti kännissä. Onkin nautinnollista seurata esitystä, jossa esiintyjän kannukset on hankittu vain ja ainostaan musiikillisin meriitein.