Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Harrastuksesta ammatti

päivis. Minusta on aina mukava huomata, kun joku jotain asiaa lapsena innolla harrastanut on aikuisena päätynyt alan yrittäjäksi. Helppo esimerkki tästä ovat hevosyrittäjät ja koirakoulujen ammattilaiset. Varsinkin hevostyttöjä meillä Suomessa on ollut paljon. Joistakin heistä tulee hevostallin pitäjiä. Suurimmasta osasta ei tule. Tuskin alalle muuten kenenkään tulisi lähdettyä, ellei takana ole intohimoa hevosiin.

Vähän samanlainen tausta taitaa olla koirakouluyrittäjillä. On ollut ehkä lapsesta saakka kontakti koiriin ja omien lemmikkien myötä on tullut ahaa-elämyksenä, että tästähän saa työtä itselleen ja kenties muutamalle muullekin.

Jokunen laulu- tai soittotaitoinen ryhtyy aikuistuttuaan muusikoksi ja se kai on kuvataiteilijoidenkin taival: ensin on taito ja (ehkä) koulutuksen myötä tullaan ammattilaisiksi. Eikä hiihtäjäksikään, tennisammattilaiseksi tai jääkiekkoilijaksi tulla ilman, että lajia on harrastanut jo lapsena.

Mutta miten lie meneekään elämä meillä muilla? Suurin osa käpristelee peruskoulun päättyessä ja miettiin, mitä haluaisi tehdä isona. Moni jatkaa lukiossa pelkästään siksi, että saa vähän jatkoaikaa mietinnälleen. Joku ei keksi koskaan, mitä haluaa tehdä ja haluaako ylipäätään tehdä mitään. Aika moni kai toteuttaa vanhempiensa toivetta tai seuraa ainakin suunnilleen vanhempiensa jalanjälkiä ammatinvalinnassaan. Duunarin tytöstä tai pojasta tulee edelleenkin aika usein duunari ja yliopistosta valmistuneen jälkeläinen ehkä helpommin hakeutuu akateemiselle alalle tai ainakin ammattikorkeakouluun. Yliopisto kun ei nykyään taida olla kovin varma reitti työllistyä. Nimensäkin mukaisesti ammattikorkeakoulusta valmistutaan ammattiin.

Itse en muista harrastaneeni lapsena mitään asiaa niin intohimoisesti, että se olisi antanut pohjaa ammatille. Joskus kyllä mietin, miksi varhaisteininä lakkasin suunnittelemasta vaatteita. Ei voi tietää, minkä Coco Chanelin Suomi minussa menettikään.



Ei kommentteja: