Jostain syystä mieleen nousee ajatus Pentti Linkolan joulupöydästä. Oletan sen olevan varsin niukka valikoimaltaan, mutta jotain joulun tuntua siinäkin varmaan on. Nolottaa kyllä kirjoitella tällaista. Ihan niin kuin Linkola olisi jotain yleistä riistaa, jonka syömisiäkin voi arvuutella julkisesti. Vaikka en oikeasti tiedä yhtään, mitä ihastelemani, kahdeksankymppinen maailmanparantaja jouluna nauttii.
Herkkuja, mutta ei Linkolan eikä kenenkään muunkaan joulupöytä. |
Jorma sanoi ottavansa ehkä nokareen laatikoita, jos niitä on tarjolla. Mieluiten hän kuitenkin sanoi syövänsä perunoita. Ostan siis pari kiloa perunoita. Joitakin kertoja olen tehnyt itse imellettyä perunalaatikkoa, mutta se ei ole sen vaivan väärti. Aina olen onnistunut epäonnistumaan.
Linkolalaisen jouluaterian perusta meillä voisi siis olla keitetyt perunat. Jorma lisää siihen omia lihaherkkujaan ja minä sitten nautiskelen joululaatikoita vähän enemmän kuin nokareen kutakin. Säilykeherneitä pitää tietysti olla. Ja rosollia. Veikkaan että sitä Penttikin jouluna haluaa.
Torttuja on tullut jo syötyä sen verran, ettei niitä enää tee mieli. Siksi ostinkin Lidlistä joulupullan, jonka kuvittelin olevan oikeasti jouluhalko. Googlettamalla kuitenkin selvisi, että jouluhalko on jotain ihan muuta. Lidlin joulupulla on ennemminkin niin kuin englantilainen hedelmäkakku. Pitihän sitä jo maistaa. Pentti ehkä syö rusinoilla höystettyä lettivehnästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti