Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Vie mennessäs...

päivis. Vie mennessäs, tuo tullessas on hyvä tokaisu monessakin paikassa. En tiedä varmaksi, mistä tuon erinomaisen sanonnan olen oppinut, ehkä mummulta, tädiltäni tai Patrikaisen kaupan myyjiltä. Olin Jyväskylässä kaupan autokuskina heti ajokortin saatuani ylioppilaaksi tuloni jälkeen. Kaupan varastot sijaitsivat kellarikerroksessa, joten tuo sanonta istuisi hyvinkin kyseiseen paikkaan. Sitä paitsi firman naiset olivat suulaan sorttisia, joten melkein uskallan veikata tartuntapaikaksi Patrikaisen kauppaa. Sieltä korviini tarttui joka tapauksessa yhtä sun toista naisenergistä viisautta.

Myös rakennuksilla olen muinoin ollut hommissa ja sielläkin tuo sanonta saattaisi säästää monta askelta.

Sanonnan syvin olemus piilee siinä, että se kannustaa suunnitteluun. Ei ole syytä suin päin rynnätä jonnekin, kun voi olla, että saa hoideltua "kaksi kärpästä yhdellä iskulla". Vie mennessäs, tuo tullessas on epäilemättä ikivanha toteamus, jonka keksijän alkuperää on turha lähteä haeksimaan. Sen voi hyvin laittaa niin sanotun vanhan kansan ansioiksi. Vanha kansahan on ennen meitä keksinyt monenlaista järkevää ja joskus vähemmän järkevää. Niitä vähemmän viisautta sisältäviä asioita on muun muassa nyt juhannuksen aikaan toisteltu ainakin lehdissä ja radiossa. Tarkoitan juhannustaikoja. Jos joskus neidot ovat kieriskelleetkin alastomina ruispellossa juhannusyönä, niin tuskin sentään enää. Mutta niin vain noita taikoja toistetaan joka vuosi ikään kuin ne olisivat totista totta edelleenkin.

Jokilaakson kotitalous on jakautunut moneen yksikköön.
Vaan miksi jaarittelen aiheesta vie mennessäs, tuo tullessas? No siksi tietenkin, että täällä Jokilaaksossa jos missä sille on käyttöä ja todella sen muistaminen ja sisäistäminen auttaa säästämään monta askelta. Vaikka toisaalta ihmisen pitäisi joka päivä ottaa hirmuinen määrä askelia, että niistä olisi oman kunnon kannalta hyötyä. Jokilaakson talouden hoito on nimittäin jakautunut moneen yksikköön ja usein jonkin asian hoitaminen vaatii useammassa yksikössä asiointia. Siksi on hyvä vilkaista Matkakodista lähtiessä, onko tiskialtaassa tiskiä, jota veisi mennessään sosiaalikontin tiskialtaaseen. Tai lojuuko jossain tyhjiä juomatölkkejä, joita kerätään kotaan. Ja kun lähtee pois sosiaalikontista, kannattaa muistella, pitäisikö isosta jääkaapista viedä Matkakotiin kannullinen tai kaksi juomavettä. Ja nyt on pihaan askarreltu hyttyseristetty kesähuone, jonne usein pitää viedä sitä sun tätä ja toisaalta myös sieltä pois.

Ei kommentteja: