Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Asuntoa ei ole, mutta koti on

jormas: päivis jo aloittikin aiheesta asunto vaan ei koti. Ja toden totta, viranomaiset voinevat päättää mikä on asunto ja mikä ei. Ja kun se lienee virallinen termi, he voivat tehdä meidät asunnottomiksi. Kodittomiksi tekemiseen ei heidänkään valta riitä, sillä kotinamme pidämme juuri sitä minkä siihen tarkoitukseen kulloinkin sopivaksi katsomme. Vaan kun ei ole viranomaismääritysten mukaista asuntoa, ei luonnollisesti voida antaa, varsinkaan yleistä asumistukea, vaikka tai jos siihen olisi muuten tarvetta tai mahdollisuuksia. Vesitorniinkaan ei kyllä muuteta asumaan varsinkaan virallisesti, jos viranomaiset eivät ole sitä asunnoksi hyväksyneet.
Etukäteen jo arvaan virkamieskunnan perusteluita. Entäs jos tapahtuu vahinko, niin kuka silloin on vastuussa ja niin edelleen? Niinpä. Kun Sininauhasäätiön omistamassa kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo, jonka vuoksi tai ansiosta yksi asukas muutti taivaan kotiin, niin miten tämä itsensäsuojelijaviranomainen laittaa itsensä likoon? Ei mitenkään, vaikka hän edellytti ja sai kyseiseen asuntoon ja koko kerrostaloon kaiken maailman aluehälytyskeskuksiin automaattisesti paloilmoituksen tekevät ilmoittimet ja niin edelleen.
Viranomaiset ovat omineen asuntotermin viralliseksi, jonka avulla ja ympärille voi tasapäistää ja normittaa jo ennestäänkin harmaata Suomen kansaa.
Tämä ei voi olla Suomessa vakituinen asunto
Jos et asu asunnossa, jonka viranomaiset ovat asunnoksi hyväksyneet, on heidän mukaansa ainut vaihtoehtosi olla asunnoton, joka sekin on termitetty VVA (vailla vakinaista asuntoa). Mutta me katselemme mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja voi hyvinkin olla, että istuttava on. Sydämessäni seison silti. En nimittäin mitenkään voi ymmärtää, että esimerkiksi asuntovaunu tai -auto, joka on tarkoitettu aivan oleellisella tavalla liikkuvaan asumiseen, ei voisi olla ihmisen pysyvä asunto ja koti. Mielenkiintoisen mausteen tähän tuo Kho:n ratkaisu Lahden Mukkulan leirintäalueen malkailuvaunuista. Oikeus nimittäin katsoi, että ne ovat siinä määrin pysyviä rakennuksia, joissa asutaan ja joihin viranomaiset voivat edellyttää rakennuslupaa.

Ei kommentteja: